Kristus ja töitä

Sataa paljon. Jos ei sada, niin ilma on epäluotettava- hetken aurinko paahtaa ja hiki valuu kunnes sade taas huuhtelee sen.

Eräänä poikkeuksellisen aurinkoisena päivänä päätimme kiivetä Kristus-patsaalle 710 metrin korkeuteen. Käyskentelimme ensin vuoren juurelle noin tuhat kilometriä sitten eksyimme miljoonaksi tunniksi kunnes löysimme oikean polun. Kävelemistä, kiipeämistä, huh, huh. Sitten ”Heeei mehän ollaan ihan kohta perillä” jonka jälkeen kului pitkä aika ja siten taas ”iiihan kohta ollaan huipulla” mutta tämänkin jälkeen meni vaikka kuinka kauan. Yhtäkkiä vastaan tuli junarata joka kuljettaa ”normaaleja turisteja” vuoren huipulle ja silloin tiesimme olevamme oikeesti kohta perillä. Pullahdimme turistinippujen keskelle, olin ihan mutainen (kaaduin matkalla) ja valuimme hiestä ja oli aika kova jano. Tosin Timo lähinnä ripsutteli ripsiään ja ihmetteli mun väsymystä. Näköalat olivat mahtavat, ainakin ensimmäiset puoli tuntia. Tämän jälkeen pilvipallerot peittivät meidät ja maailman suurimman art déco -patsaan, sitten näimmekin enää hädin tuskin toisemme. Poukkoilimme valtavan patsaan ympärillä ja pääsimme pois ystävällisen riolaispariskunnan kyydissä. Perillä kotona oli kivaa syödä kananugetteja ja lohkoperunoita ja asettaa spagettikoivet sängylle.

Timpula on touhunnut lukuisten töidensä parissa. Minä olen loikkinut levottomasti ympäriinsä. Vapaaehtoistöiden etsiminen, löytäminen, lomakkeiden täyttäminen, haastatteluihin vastaaminen ja sähköpostien lähettäminen on teettänyt minullekin aikalailla puuhaa.

Onneksi työntouhun välissä päästiin nauttimaan pre-karnevaaleista Lapassa ja yhen kaverin, Thaìsin synttäreistä. Timo on saanut töiden myöta koko joukon uusia tuttuja ja ollaan tavattu tosi kivoja uusia tyyppejä ja päästy paikkoihin joihin ei muuten olisi koskaan tullut mentyä.

Esimerkiksi alkuviikosta olimme nyrkkeilytunnilla yhden favelan (eli riolaisen slummin) sydämessä. Favelat kohoavat Rion kukkuloille, köyhät rakentavat talonsa koko ajan vaan korkeammalle kukkuloiden kylkiin. Rakennusluvista tai kaupunkisuunnittelusta ei ole tietoakaan. Monet Faveloiden asukkaat elävät todella alkeellisissa olosuhteissa. Katselimme pienten talojen pälle nousseita poikia jotka lennättivät leijoja. Taivaalla leijaili varmaankin viisitoista eri leijaa. Favelat ovat kuin omia pieniä kaupunkeja, ero on dramaattinen kun lähtee nousemaan täältä Copacabanalta ylöspäin. Vaarallisesta maineestaan huolimatta faveloissa eletään normaalia elämää: käydään kaupassa, istutaan kaljalla kadunkulmassa ja kannetaan ruokaostoksia kotiin.


Nyrkkeilyopettaja on maailman herttaisin brassinainen, jolla on loistavat pedagogiset taidot. Alkulämmittelyn jälkeen opettaja vei meidät pihalla olevalle kentälle hölkkäämään ja näköalat korkealla kukkulalla olevalta kentältä olivat aivan uskomattomat! Aurinko laski Rion yllä, taivaassa oli miljoonia punaisen eri sävyä ja koko kaupunki avautui silmien alla!

Myöhemmin pääsimme vielä tutustumaan Favelan omaan radioon ja Timpsua haastateltiin siellä ja samalla pyydettiin ensi perjantain baileihin soittamaan! Hurjaa! Huomenna mennään siis taas baileihin ja Timpsu soittaa ekaa kertaa baile funkkia brassiyleisölle!!!! Myös oma ääneni kuului ensimmäistä kertaa radiosta, kun toimittaja päätti spontaanisti haastatella myös minua. Olisin toivonut sen kaiken tapahtuneen jollakin muulla kielellä kuin portugaliksi, toisaalta en olisi ehkä saanut paljoakaan sanotuksi edes suomeksi. Pöhisin jotakin omituista kauhusta kankeana. Nolottaa vieläkin vähän.

Kaiken tämän keskellä ollaan molemmat yritetty valmistautua mun lähtöön. Aloitan vapaaehtoistyöt 29. tammikuuta Xeremin orpokodissa joka on reilun tunnin ajomatkan päässä Riosta. Haastattelujen ja lukuisten lomakkeiden jälkeen kävin vielä kyläilemässä paikassa ja kaiken pitäisi nyt olla selvää. Työskentelen pääasiassa nuorten (15-18 vuotiaiden) tyttöjen ja poikien kansssa. Työtehtäviin kuuluu muun muassa arkipuuhissa auttamista, koulunkäynnin tukemista ja vapaa-ajan ohjelman suunnittelemista. Olosuhteet ovat aika alkeelliset ja alussa asun erään perheen luona, myöhemmin saan ehkä jonkun oman huoneen. Siellä olisi tarkoitus olla noin kolme kuukautta. Tuleva lähtö on aiheuttanut aika paljon stressiä, surkua ja itkua. Pääsen kyllä kyläilemään Rioon aina välillä, karnevaaleille pääsen ainakin.