Joulukuussa lähdimme loman lomalle, niin kuin Veera sen muotoili. Suunnitelmissa oli 5 päivää Buenos Airesissa, sieltä bussilla Chileen joulun viettoon ja uudeksi vuodeksi takaisin Rioon. Tässä Buenos Airesin osuus Veeran kertomana:
Jostakin kulttuurishokista on oltava kysymys. Kaikki tuntui oudolta: autot ajavat melkein nopeusrajoitusten mukaisesti, pysähtyvät vielä liikennevalojen niin vaatiessa! Monumentaaliset rakennukset ja uusklassiset kermakakkupatsaat ja italialaiset pastakaupat sekä pariisilaishenkinen Recoletan hautausmaa... Buenos Aires tuntui ihan eurooppalaiselta suurkaupungilta. Kauniita, tyylikkäitä ihmisiä (italialaisten ja espanjalaisten näköisiä) näkyy katukuvassa. Ihmiset loikoilevat lukuisissa puistoissa tai istuvat suurissa ryhmissä illallisella jossain ihanassa ravintolassa. Lisäksi huomion arvoisia ovat kaduilla puikkelehtivat palkatut koirainpissattajat. Ensin ihmettelin miksi koirien omistajuus on keskitetty niin, että joillakin tyypeillä oli jotain viisitoista koiraa, mutta kysymys onkin koiranulkoiluttajista (joilla on muuten kuulemma aika mehevä palkka).
Eka oli vähän ikävä Brasilialaisia juttuja: açaita, guaranaa ja rantaa mutta ei se sitten ollukkaan niin vaikeaa pitää Buenos Airesista.
Suunnitelmissa oli mennä yhteen BA:n hienoista trendihostelleista ja ottaa joku hieno tuplahuone loman kuuniaksi mutta päädyimme kahdeksan hengen dormiin, kuten tapoihin kuuluu. Myöhemmin siirryttiin Timon kaverin Manan luokse majailemaan.
Ravintolat oli törkeen hienoja, mutta halpoja. Näin ollen vietimme loman pääasiassa ihanasta ruoasta ja viinistä nauttien.
Päivät sujahtelivat ohitse; kaikissa kaupunginosissa oli jotain kivaa. Matkalla ravintolasta toiseen näimme palasia eri kaupunginosoista. Kaikki niistä oli omaleimaisia kuten esim. värikäs La Boca, jonne aikanaan italialaiset siirtolaiset ovat sataman jätemateriaaliesta (mm. pelleistä) rakentaneet talonsa ja maalanneet ne värikkäillä jätemaalilla. Nyt paikka ollaan yritetty säilyttää alkuperäisen näköisenä. Värikkäät talot lepäävät toisiaan vasten – tosi hauskan näköistä.
Palermo Viejossa, paikallisessa Punavuoressa, kaupungin designerit myivät mm. vaatteita ja koruja ja koko keskustori oli sunnuntain kunniaksi vuorattu kojuilla ja myyntipöydillä. (Tuntui ihan Berliiniltä... Timo huom.) Lisäksi löysimme mahtavan pop-antiikkitorin ja lukuisia kivoja kauppoja. Trendikkäitä kahviloita ja ravintoloita näytti olevan kaikkialla.
Ruoka taisi kuitenkin jäädä päällimmäiseksi mieleen. Eräässä italialaishenkisessä ravintolassa, jossa lipaston kokoinen tarjoilijamies puikkelehti pöytien lomassa osoittaen yllättävää notkeutta ja varsinaisen työnsä lisäksi kutitteli asiakkaitaan tuon tuosta selästä tai kyljestä ja aiheutti hämmennystä (ainakin minussa näin ensikertalaisena). Siellä saimme myös maailman parasta pihviä. (Argentinalainen liha ansaitsee oikeasti erikoismaininnan: pihvit olivat niin mureita, mehukkaita, valtavia ja törkeän halpoja, että maailman paras pihvi oikeasti tarkoittaa sitä, eikä ole vaan tyhjä superlatiivi. Timo huom.)
Pääsimme nauttimaan myös Lähi-itä -ruokaa ravintolaan, jossa punatukkainen omistajamamma palveli asiakkaitaan liekit silmissä palaen, aivan uskomattomalla intohimolla. Tyyliin: ”Tiedän mitä te tarvitsette syödäksenne...” ja sitten nenän eteen tupsahtelee erilaisia kipollisia kaikenlaisia pikkujuttuja ja kaikki maistuu taivaalliselta.. Kaikki muutkin kymmenet ravintolat ja syödyt lihakilot olisivat maininnan ansainneet...
Manan johdolla päästiin kuuntelemaan kulttuurikeskukseen tosi hyvää perkussioryhmää (mahtava meininki!!) ja päästiinpä jopa katsojiksi tangotunnillekin! Ilman Manaa olisikin paljon jäänyt näkemättä... Kiitos!
Buenos Airesissa olisimme viihtyneet pidempäänkin, muuta Argentiinaa ei nähty ollenkaan... Täytynee siis palata. Jatkoimme matkaa kohti Chileä bussilla. Odotimme erityisellä innolla Andien ylitystä, ennen sitä oli kuitenkin valitettavasti katsottava monta bussin tarjoamaa elokuvaa, kuten Beverly Hills ninja espanjaksi dubattuna, ennen kuin 21 tunnin bussimatka olisi ohi.
Jostakin kulttuurishokista on oltava kysymys. Kaikki tuntui oudolta: autot ajavat melkein nopeusrajoitusten mukaisesti, pysähtyvät vielä liikennevalojen niin vaatiessa! Monumentaaliset rakennukset ja uusklassiset kermakakkupatsaat ja italialaiset pastakaupat sekä pariisilaishenkinen Recoletan hautausmaa... Buenos Aires tuntui ihan eurooppalaiselta suurkaupungilta. Kauniita, tyylikkäitä ihmisiä (italialaisten ja espanjalaisten näköisiä) näkyy katukuvassa. Ihmiset loikoilevat lukuisissa puistoissa tai istuvat suurissa ryhmissä illallisella jossain ihanassa ravintolassa. Lisäksi huomion arvoisia ovat kaduilla puikkelehtivat palkatut koirainpissattajat. Ensin ihmettelin miksi koirien omistajuus on keskitetty niin, että joillakin tyypeillä oli jotain viisitoista koiraa, mutta kysymys onkin koiranulkoiluttajista (joilla on muuten kuulemma aika mehevä palkka).
Eka oli vähän ikävä Brasilialaisia juttuja: açaita, guaranaa ja rantaa mutta ei se sitten ollukkaan niin vaikeaa pitää Buenos Airesista.
Suunnitelmissa oli mennä yhteen BA:n hienoista trendihostelleista ja ottaa joku hieno tuplahuone loman kuuniaksi mutta päädyimme kahdeksan hengen dormiin, kuten tapoihin kuuluu. Myöhemmin siirryttiin Timon kaverin Manan luokse majailemaan.
Ravintolat oli törkeen hienoja, mutta halpoja. Näin ollen vietimme loman pääasiassa ihanasta ruoasta ja viinistä nauttien.
Päivät sujahtelivat ohitse; kaikissa kaupunginosissa oli jotain kivaa. Matkalla ravintolasta toiseen näimme palasia eri kaupunginosoista. Kaikki niistä oli omaleimaisia kuten esim. värikäs La Boca, jonne aikanaan italialaiset siirtolaiset ovat sataman jätemateriaaliesta (mm. pelleistä) rakentaneet talonsa ja maalanneet ne värikkäillä jätemaalilla. Nyt paikka ollaan yritetty säilyttää alkuperäisen näköisenä. Värikkäät talot lepäävät toisiaan vasten – tosi hauskan näköistä.
Palermo Viejossa, paikallisessa Punavuoressa, kaupungin designerit myivät mm. vaatteita ja koruja ja koko keskustori oli sunnuntain kunniaksi vuorattu kojuilla ja myyntipöydillä. (Tuntui ihan Berliiniltä... Timo huom.) Lisäksi löysimme mahtavan pop-antiikkitorin ja lukuisia kivoja kauppoja. Trendikkäitä kahviloita ja ravintoloita näytti olevan kaikkialla.
Ruoka taisi kuitenkin jäädä päällimmäiseksi mieleen. Eräässä italialaishenkisessä ravintolassa, jossa lipaston kokoinen tarjoilijamies puikkelehti pöytien lomassa osoittaen yllättävää notkeutta ja varsinaisen työnsä lisäksi kutitteli asiakkaitaan tuon tuosta selästä tai kyljestä ja aiheutti hämmennystä (ainakin minussa näin ensikertalaisena). Siellä saimme myös maailman parasta pihviä. (Argentinalainen liha ansaitsee oikeasti erikoismaininnan: pihvit olivat niin mureita, mehukkaita, valtavia ja törkeän halpoja, että maailman paras pihvi oikeasti tarkoittaa sitä, eikä ole vaan tyhjä superlatiivi. Timo huom.)
Pääsimme nauttimaan myös Lähi-itä -ruokaa ravintolaan, jossa punatukkainen omistajamamma palveli asiakkaitaan liekit silmissä palaen, aivan uskomattomalla intohimolla. Tyyliin: ”Tiedän mitä te tarvitsette syödäksenne...” ja sitten nenän eteen tupsahtelee erilaisia kipollisia kaikenlaisia pikkujuttuja ja kaikki maistuu taivaalliselta.. Kaikki muutkin kymmenet ravintolat ja syödyt lihakilot olisivat maininnan ansainneet...
Manan johdolla päästiin kuuntelemaan kulttuurikeskukseen tosi hyvää perkussioryhmää (mahtava meininki!!) ja päästiinpä jopa katsojiksi tangotunnillekin! Ilman Manaa olisikin paljon jäänyt näkemättä... Kiitos!
Buenos Airesissa olisimme viihtyneet pidempäänkin, muuta Argentiinaa ei nähty ollenkaan... Täytynee siis palata. Jatkoimme matkaa kohti Chileä bussilla. Odotimme erityisellä innolla Andien ylitystä, ennen sitä oli kuitenkin valitettavasti katsottava monta bussin tarjoamaa elokuvaa, kuten Beverly Hills ninja espanjaksi dubattuna, ennen kuin 21 tunnin bussimatka olisi ohi.
1 kommentti:
kummasti se timo siellä huomauttaa kun veera kertoo
Lähetä kommentti