Santarém

 

Hyvää päivää auringosta!

Etelässä tuoksuu savu ja ylikypsä mango. Paita liimaantuu selkään, ylähuulen ylle kohoaa joukko hikikarpaloita. Tuntuu kuin kävelisi saunassa. 

Kotitalo edestä. Pablo, Veera ja kasvi.

Saavuimme uuten kotikaupunkiin Santarémiin keskiyöllä, vajaan neljänkymmenen tunnin matkanteon, lukuisien lentokoneaterioiden ja neljän peräkkäin tarjoillun mozzarella-kinkkusandwichin jälkeen.

Odottelua Recifen lentokentällä. Pablo, Kinna ja Veera.

Koti

Asunto odotti kuumana ja sotkuisena (toisin kuin oli sovittu). Siivooja oli unohtanut käydä paikalla ajoissa ja kolkutteli ovea vasta seuraavana aamuna kello seitsemän kun vielä hikoilimme unen ja valveen rajamailla.

Ensimmäinen yö nukuttiin Timon kanssa riippumatoissa pihalla, matkakumppanit Pablo ja Kinna uhmasivat sotkua ja nukkuivat sisällä tuulettimen alla.

Seuraava päivä hinkattiin vessan lattiaa ja seiniä, ruokahyllyjä, jääkaappia ja pakattiin laatikoihin epämääräistä roinaa. Ehkä itse suoritettu siivous on kuitenkin välttämätöntä jotta kodin tuntu saavutetaan. Siirtymäriitti kodista toiseen?

Asunto on tavallaan osa rivitaloa, tai sitten vaan oma talonsa kiinni talojen jonossa, määrittelykysymys.

Kuiva takapiha, kookospähkinä ja meidän huone.

Sisällä on vaaleanturkoosit seinät ja tummanturkoosit lattialaatat. Olohuone on toistaiseksi tyhjä, huonekaluja kerääntynee tässä. Kahdessa makuuhuoneessa ei niin ikään ole paljoa muuta kuin patjat, meillä on sentään pieni hylly ja moskiittoverkko. Avoikeittiössä on jääkaappi ja pikku pakastinluukku, hella ja kohtalaisen kattava joukko keittiövälineitä. Pöytää ja tuoleja ei vielä ole, eräät residenssimme asukkaat uhkaavat rakentaa ne itse.

Jääkaapissa on kypsiä mangoja, pieniä banaaneja, limejä, kahden nyrkin kokoisia avokadoja, papaija, açai-mönjää (açai=mullan makuinen marjantapainen, joka on parhaimmillaan banaanin ja guaraná-siirapin kanssa sekoitettuna) ja joukko tavallisia asioita kuten juustoa ja maitoa.

Takapiha on yksi sotku ruohoa, pölyistä hiekkaa ja pystyynkuivuneita kasveja. Nyt on vuoden  kuumin ja kuivin aika. Mutta takaterassista tulee vielä kiva, kunhan ehditään hankkia vähän lisää ruukkukasveja ja jokunen värikäs riippumatto. Olen optimistinen.

Kotikaupunki

Talot ovat matalia, niiden laitamilta on vaikea löytää varjoa. Teiden varsilla on paljon mangopuita, joiden kohta kypsyvien hedelmien kohtalo on meille vielä epäselvää.

Auringonnousu Santarémin satamassa.

Kukot kiekuvat pitkin yötä, kaduilla (ja meidän takapihalla) loikkii sinnikkäästi haukkuvia koiria ja äänekkäästi karjuvia kissoja (eivät edes mourua vaan karjuvat).

Osa kaduista on päällystetty asfaltilla, suuri osa on vain pöllyävän hiekan peitossa. Hiekka on punertavaa ja siksi vessan valkoinen kaakelilattia  on täynnä punaisia jalanjälkiä.
Autot ja pienet moottoripyörätaksit ajavat holtittomasti, jalankulkijat sukkuloivat niiden lomassa.

Setä kantaa ruokakasseja yhteisellä kotikadullamme.

Kalaruoat ovat erinomaisia, joen varrella kun ollaan. Kadun pienistä mehubaareista voi ostaa yhdellä realilla (noin 40 senttiä) tuoreista hedelmistä puristettua mehua.

Satamassa on monta kivaa puulaivaa.

Satamassa on kauniisti maalattuja puulaivoja ja vaikuttava auringonnousu.  Yhdysvaltalaisen maatalousjätti Cargilin vuonna 2003 laittomasti rakentama monumentaalinen soijanvientisatama leikkaa maiseman ja muistuttaa osavaltion vinksahtaneesta vallanjaosta. 

Pahamaineinen satama.

Sademetsää hakataan soijaviljelmien tieltä, sataman olemassaolo ja soijan hinnan nousu yllyttää kaatamaan lisää metsää ja viljelemään lisää soijaa. Brasilialainen soija on tärkein proteiininlähde mm. Suomen siipikarja- ja sikatiloilla, ongelma ei ole siis yksin Brasilian vaan myös pohjoisen Amerikan, Euroopan ja Kiinan. Kun on kysyntää, on myös tarjontaa. Tämän samaisen laittomasti rakennetun Cargillin soijasataman kautta kulkee siis myös soija, joka myöhemmin kulkee kuorma-autoissa mm. Suomen maanteillä ja päätyy lopuksi karjan rehuksi.

Brasilia on maailman neljänneksi suurin hiilidioksidipäästöjen tuottaja ja suurin osa näistä päästöistä tulee juuri Amazonin metsäkadosta. Emme siis syö vain lihaa, vaan välillisesti myös Amazonin sademetsää.

Maailma on pieni ja epäoikeudenmukainen.

Ensimmäisestä työpäivästä kerron ensi kerralla.

Terveisiä hiekkapölyn yltä, auringon alta ja tuulettimen vierestä,

veera