Timo ja Tanelin surffaus-insertti Superfarmiin on valmis ja katsottavissa osoitteessa:
http://mlab.uiah.fi/~lbruun/SurffiFarminetti.mov
31.1.07
27.1.07
Muutoksia suunnitelmiin
Brasiliassa saa turistiviisumilla oleilla kolme kuukautta. Sen jälkeen on kuitenkin helppoa saada viisumille jatkoa, tarvitsee vain täyttää joitakin lomaakkeita, maksaa kolmekymmentä realia ja uusi leima antaa luvan olla maassa vielä toiset kolme kuukautta. Ajattelimme kuitenkin, että kun käymme maan ulkopuolella (kuten teimme silloin joulun aikaan) saisimme Brasiliaan palatessamme jälleen uuden turistiviisumin ja sille aikanaan kolmen kuukauden jatkon. Näinhän asia ei kuitenkaan ole.
Perjantaina kävimme poliisilaitoksella, tarkoituksena oli saada turistiviisumille jatkoa. Meille kerrottiin että Brasiliassa saa olla ko. viisumilla vuoden aikana yhteensä kuusi kuukautta. Tämän jälkeen on poistuttava maasta puoleksi vuodeksi jonka jälkeen voi vasta saada uuden turistiviisumin. Olisimme voineet saada noin viidentoista päivän jatkon omille viisumeillmme koska ennen matkaa Chileen ja Argentiinaan emme ehtineet olla maassa täyttä kolmea kuukautta. Tietysti voisimme olla maassa myös laittomasti, päiväsakko on vain kahdeksan realia (eräs kokenut brasilian reissaaja kertoi). Kuuliaisina kansalaisina emme tietenkään pidä tätä vaihtoehtona (varsinkaan koska moisten laittomuuksien jälkeen tulee hankaluuksia jos ja kun haluaa palata maahan)...
Omat suunnitelmani romuttuivat kaikkein totaalisimmin ja pettymys on aika suuri. Poliisilaitoksen seinällä on lappu jossa on listattu asioita, joiden tekeminen johtaa rangaistukseen. Kiroilun ja haukkumisen lisäksi on kielletty asiakaspalvelijaa kohtaan osoitetut loukkaavat eleet, eikä listan mukaan edes papereita saa heittää lattialle. Oli siis hillittävä tunnekuohut. (Hesarin ärhäkkäälle asiakaskunnalle voisi muuten luoda jonkun vastaavanlaisen listan)
Ei auttanut muu kuin lähteä kotiin harmittelemaan. Olisi pitänyt ottaa asioista selvää ennen matkaa eikä uskoa kuulopuheisiin.
Hiljalleen sopeudumme suunnitelmien totaaliseen muutokseen, ei kai tässä muukaan auta. Näyttää siltä, että palaamme Suomeen maaliskuun lopussa.
Koska en ehtisi tehdä vapaaehtoistyötä vaadittua kolmea kuukautta pelkäsin että joudun jättämään koko homman. Oli kuitenkin jo ehtinyt esitellä ideoitani yhdelle paikan työntekijälle ja järjestön pomolle, joten saatin sovittua että menen Xeremiin aina välillä järjestämään erityisohjelmaa nuorille, tutustumaan paikkaan vielä syvemmin ja ehkä ideoimaan lisää. Katsotaan nyt mitä se sitten tulee käytännössä olemaan... Jään siis Rioon asumaan ja menen täältä Xeremiin tarvittaessa.
Timo jatkaa töitä normaaliin tapaan. Mulla on portugalin tunnit, afrrotanssia ja nyrkkeilyä (älkää pelästykö, se on ihan kilttiä tyttönyrkkeilyä jossa vaan hypitään ja huidotaan ilmaa). Eli onhan tässä hyvätkin puolensa: Riossa on harrastukset, ranta ja kaverit ja ennen kaikkea Timo (jonka on ollut vaikea peitellä hymyään, kun nyt sitten jäänkin kotiin)... ja toisaalta viisumiasia taisi sinetöidä lupauksen Brasiliaan paluusta, menen todella mielelläni ihan kunnolla Xeremiin töihin nyt kun hakuprosessit yms. on tehty.
Perjantaina kävimme poliisilaitoksella, tarkoituksena oli saada turistiviisumille jatkoa. Meille kerrottiin että Brasiliassa saa olla ko. viisumilla vuoden aikana yhteensä kuusi kuukautta. Tämän jälkeen on poistuttava maasta puoleksi vuodeksi jonka jälkeen voi vasta saada uuden turistiviisumin. Olisimme voineet saada noin viidentoista päivän jatkon omille viisumeillmme koska ennen matkaa Chileen ja Argentiinaan emme ehtineet olla maassa täyttä kolmea kuukautta. Tietysti voisimme olla maassa myös laittomasti, päiväsakko on vain kahdeksan realia (eräs kokenut brasilian reissaaja kertoi). Kuuliaisina kansalaisina emme tietenkään pidä tätä vaihtoehtona (varsinkaan koska moisten laittomuuksien jälkeen tulee hankaluuksia jos ja kun haluaa palata maahan)...
Omat suunnitelmani romuttuivat kaikkein totaalisimmin ja pettymys on aika suuri. Poliisilaitoksen seinällä on lappu jossa on listattu asioita, joiden tekeminen johtaa rangaistukseen. Kiroilun ja haukkumisen lisäksi on kielletty asiakaspalvelijaa kohtaan osoitetut loukkaavat eleet, eikä listan mukaan edes papereita saa heittää lattialle. Oli siis hillittävä tunnekuohut. (Hesarin ärhäkkäälle asiakaskunnalle voisi muuten luoda jonkun vastaavanlaisen listan)
Ei auttanut muu kuin lähteä kotiin harmittelemaan. Olisi pitänyt ottaa asioista selvää ennen matkaa eikä uskoa kuulopuheisiin.
Hiljalleen sopeudumme suunnitelmien totaaliseen muutokseen, ei kai tässä muukaan auta. Näyttää siltä, että palaamme Suomeen maaliskuun lopussa.
Koska en ehtisi tehdä vapaaehtoistyötä vaadittua kolmea kuukautta pelkäsin että joudun jättämään koko homman. Oli kuitenkin jo ehtinyt esitellä ideoitani yhdelle paikan työntekijälle ja järjestön pomolle, joten saatin sovittua että menen Xeremiin aina välillä järjestämään erityisohjelmaa nuorille, tutustumaan paikkaan vielä syvemmin ja ehkä ideoimaan lisää. Katsotaan nyt mitä se sitten tulee käytännössä olemaan... Jään siis Rioon asumaan ja menen täältä Xeremiin tarvittaessa.
Timo jatkaa töitä normaaliin tapaan. Mulla on portugalin tunnit, afrrotanssia ja nyrkkeilyä (älkää pelästykö, se on ihan kilttiä tyttönyrkkeilyä jossa vaan hypitään ja huidotaan ilmaa). Eli onhan tässä hyvätkin puolensa: Riossa on harrastukset, ranta ja kaverit ja ennen kaikkea Timo (jonka on ollut vaikea peitellä hymyään, kun nyt sitten jäänkin kotiin)... ja toisaalta viisumiasia taisi sinetöidä lupauksen Brasiliaan paluusta, menen todella mielelläni ihan kunnolla Xeremiin töihin nyt kun hakuprosessit yms. on tehty.
25.1.07
Työjuttuja
Mutta mitä kuuluu Timon ja Tanelin projektille?
No, Ensimmäinen juttu, The Rasmus Brasiliassa, tuli ulos YLE:n Superfarmi-ohjelmassa viime viikolla. Baile Funkista tulee myös juttu samaisessa ohjelmassa, mutta emme vielä tiedä milloin. Aikatauluista huolimatta molemmat clipit voi käydä katsomassa osoitteessa:
http://mlab.uiah.fi/~lbruun/Riodoc/video.htm
Myös mm. surffauksesta ja vertikaaliskeittauksesta on tulossa tv-inserttejä Superfarmiin myöhemmin keväällä.
Minulla on useita lehtijuttuja työn alla, mutta julkaisupäivistä ei ole vielä sen enempää tietoa. Ainoa mikä on varma on iso baile funk:a käsittelevä juttu Basso-lehdessä, joka ilmestyy helmikuun alussa. Ne joita kyseinen musiikkityyli kiinnostaa voivat käydä lukemassa lisää osoitteessa:
http://www.riobailefunk.blogspot.com/
Että sellaista me ollaan viime aikoina puuhattu...
No, Ensimmäinen juttu, The Rasmus Brasiliassa, tuli ulos YLE:n Superfarmi-ohjelmassa viime viikolla. Baile Funkista tulee myös juttu samaisessa ohjelmassa, mutta emme vielä tiedä milloin. Aikatauluista huolimatta molemmat clipit voi käydä katsomassa osoitteessa:
http://mlab.uiah.fi/~lbruun/Riodoc/video.htm
Myös mm. surffauksesta ja vertikaaliskeittauksesta on tulossa tv-inserttejä Superfarmiin myöhemmin keväällä.
Minulla on useita lehtijuttuja työn alla, mutta julkaisupäivistä ei ole vielä sen enempää tietoa. Ainoa mikä on varma on iso baile funk:a käsittelevä juttu Basso-lehdessä, joka ilmestyy helmikuun alussa. Ne joita kyseinen musiikkityyli kiinnostaa voivat käydä lukemassa lisää osoitteessa:
http://www.riobailefunk.blogspot.com/
Että sellaista me ollaan viime aikoina puuhattu...
19.1.07
Kristus ja töitä
Sataa paljon. Jos ei sada, niin ilma on epäluotettava- hetken aurinko paahtaa ja hiki valuu kunnes sade taas huuhtelee sen.
Eräänä poikkeuksellisen aurinkoisena päivänä päätimme kiivetä Kristus-patsaalle 710 metrin korkeuteen. Käyskentelimme ensin vuoren juurelle noin tuhat kilometriä sitten eksyimme miljoonaksi tunniksi kunnes löysimme oikean polun. Kävelemistä, kiipeämistä, huh, huh. Sitten ”Heeei mehän ollaan ihan kohta perillä” jonka jälkeen kului pitkä aika ja siten taas ”iiihan kohta ollaan huipulla” mutta tämänkin jälkeen meni vaikka kuinka kauan. Yhtäkkiä vastaan tuli junarata joka kuljettaa ”normaaleja turisteja” vuoren huipulle ja silloin tiesimme olevamme oikeesti kohta perillä. Pullahdimme turistinippujen keskelle, olin ihan mutainen (kaaduin matkalla) ja valuimme hiestä ja oli aika kova jano. Tosin Timo lähinnä ripsutteli ripsiään ja ihmetteli mun väsymystä. Näköalat olivat mahtavat, ainakin ensimmäiset puoli tuntia. Tämän jälkeen pilvipallerot peittivät meidät ja maailman suurimman art déco -patsaan, sitten näimmekin enää hädin tuskin toisemme. Poukkoilimme valtavan patsaan ympärillä ja pääsimme pois ystävällisen riolaispariskunnan kyydissä. Perillä kotona oli kivaa syödä kananugetteja ja lohkoperunoita ja asettaa spagettikoivet sängylle.
Timpula on touhunnut lukuisten töidensä parissa. Minä olen loikkinut levottomasti ympäriinsä. Vapaaehtoistöiden etsiminen, löytäminen, lomakkeiden täyttäminen, haastatteluihin vastaaminen ja sähköpostien lähettäminen on teettänyt minullekin aikalailla puuhaa.
Onneksi työntouhun välissä päästiin nauttimaan pre-karnevaaleista Lapassa ja yhen kaverin, Thaìsin synttäreistä. Timo on saanut töiden myöta koko joukon uusia tuttuja ja ollaan tavattu tosi kivoja uusia tyyppejä ja päästy paikkoihin joihin ei muuten olisi koskaan tullut mentyä.
Esimerkiksi alkuviikosta olimme nyrkkeilytunnilla yhden favelan (eli riolaisen slummin) sydämessä. Favelat kohoavat Rion kukkuloille, köyhät rakentavat talonsa koko ajan vaan korkeammalle kukkuloiden kylkiin. Rakennusluvista tai kaupunkisuunnittelusta ei ole tietoakaan. Monet Faveloiden asukkaat elävät todella alkeellisissa olosuhteissa. Katselimme pienten talojen pälle nousseita poikia jotka lennättivät leijoja. Taivaalla leijaili varmaankin viisitoista eri leijaa. Favelat ovat kuin omia pieniä kaupunkeja, ero on dramaattinen kun lähtee nousemaan täältä Copacabanalta ylöspäin. Vaarallisesta maineestaan huolimatta faveloissa eletään normaalia elämää: käydään kaupassa, istutaan kaljalla kadunkulmassa ja kannetaan ruokaostoksia kotiin.
Nyrkkeilyopettaja on maailman herttaisin brassinainen, jolla on loistavat pedagogiset taidot. Alkulämmittelyn jälkeen opettaja vei meidät pihalla olevalle kentälle hölkkäämään ja näköalat korkealla kukkulalla olevalta kentältä olivat aivan uskomattomat! Aurinko laski Rion yllä, taivaassa oli miljoonia punaisen eri sävyä ja koko kaupunki avautui silmien alla!
Myöhemmin pääsimme vielä tutustumaan Favelan omaan radioon ja Timpsua haastateltiin siellä ja samalla pyydettiin ensi perjantain baileihin soittamaan! Hurjaa! Huomenna mennään siis taas baileihin ja Timpsu soittaa ekaa kertaa baile funkkia brassiyleisölle!!!! Myös oma ääneni kuului ensimmäistä kertaa radiosta, kun toimittaja päätti spontaanisti haastatella myös minua. Olisin toivonut sen kaiken tapahtuneen jollakin muulla kielellä kuin portugaliksi, toisaalta en olisi ehkä saanut paljoakaan sanotuksi edes suomeksi. Pöhisin jotakin omituista kauhusta kankeana. Nolottaa vieläkin vähän.
Kaiken tämän keskellä ollaan molemmat yritetty valmistautua mun lähtöön. Aloitan vapaaehtoistyöt 29. tammikuuta Xeremin orpokodissa joka on reilun tunnin ajomatkan päässä Riosta. Haastattelujen ja lukuisten lomakkeiden jälkeen kävin vielä kyläilemässä paikassa ja kaiken pitäisi nyt olla selvää. Työskentelen pääasiassa nuorten (15-18 vuotiaiden) tyttöjen ja poikien kansssa. Työtehtäviin kuuluu muun muassa arkipuuhissa auttamista, koulunkäynnin tukemista ja vapaa-ajan ohjelman suunnittelemista. Olosuhteet ovat aika alkeelliset ja alussa asun erään perheen luona, myöhemmin saan ehkä jonkun oman huoneen. Siellä olisi tarkoitus olla noin kolme kuukautta. Tuleva lähtö on aiheuttanut aika paljon stressiä, surkua ja itkua. Pääsen kyllä kyläilemään Rioon aina välillä, karnevaaleille pääsen ainakin.
Eräänä poikkeuksellisen aurinkoisena päivänä päätimme kiivetä Kristus-patsaalle 710 metrin korkeuteen. Käyskentelimme ensin vuoren juurelle noin tuhat kilometriä sitten eksyimme miljoonaksi tunniksi kunnes löysimme oikean polun. Kävelemistä, kiipeämistä, huh, huh. Sitten ”Heeei mehän ollaan ihan kohta perillä” jonka jälkeen kului pitkä aika ja siten taas ”iiihan kohta ollaan huipulla” mutta tämänkin jälkeen meni vaikka kuinka kauan. Yhtäkkiä vastaan tuli junarata joka kuljettaa ”normaaleja turisteja” vuoren huipulle ja silloin tiesimme olevamme oikeesti kohta perillä. Pullahdimme turistinippujen keskelle, olin ihan mutainen (kaaduin matkalla) ja valuimme hiestä ja oli aika kova jano. Tosin Timo lähinnä ripsutteli ripsiään ja ihmetteli mun väsymystä. Näköalat olivat mahtavat, ainakin ensimmäiset puoli tuntia. Tämän jälkeen pilvipallerot peittivät meidät ja maailman suurimman art déco -patsaan, sitten näimmekin enää hädin tuskin toisemme. Poukkoilimme valtavan patsaan ympärillä ja pääsimme pois ystävällisen riolaispariskunnan kyydissä. Perillä kotona oli kivaa syödä kananugetteja ja lohkoperunoita ja asettaa spagettikoivet sängylle.
Timpula on touhunnut lukuisten töidensä parissa. Minä olen loikkinut levottomasti ympäriinsä. Vapaaehtoistöiden etsiminen, löytäminen, lomakkeiden täyttäminen, haastatteluihin vastaaminen ja sähköpostien lähettäminen on teettänyt minullekin aikalailla puuhaa.
Onneksi työntouhun välissä päästiin nauttimaan pre-karnevaaleista Lapassa ja yhen kaverin, Thaìsin synttäreistä. Timo on saanut töiden myöta koko joukon uusia tuttuja ja ollaan tavattu tosi kivoja uusia tyyppejä ja päästy paikkoihin joihin ei muuten olisi koskaan tullut mentyä.
Esimerkiksi alkuviikosta olimme nyrkkeilytunnilla yhden favelan (eli riolaisen slummin) sydämessä. Favelat kohoavat Rion kukkuloille, köyhät rakentavat talonsa koko ajan vaan korkeammalle kukkuloiden kylkiin. Rakennusluvista tai kaupunkisuunnittelusta ei ole tietoakaan. Monet Faveloiden asukkaat elävät todella alkeellisissa olosuhteissa. Katselimme pienten talojen pälle nousseita poikia jotka lennättivät leijoja. Taivaalla leijaili varmaankin viisitoista eri leijaa. Favelat ovat kuin omia pieniä kaupunkeja, ero on dramaattinen kun lähtee nousemaan täältä Copacabanalta ylöspäin. Vaarallisesta maineestaan huolimatta faveloissa eletään normaalia elämää: käydään kaupassa, istutaan kaljalla kadunkulmassa ja kannetaan ruokaostoksia kotiin.
Nyrkkeilyopettaja on maailman herttaisin brassinainen, jolla on loistavat pedagogiset taidot. Alkulämmittelyn jälkeen opettaja vei meidät pihalla olevalle kentälle hölkkäämään ja näköalat korkealla kukkulalla olevalta kentältä olivat aivan uskomattomat! Aurinko laski Rion yllä, taivaassa oli miljoonia punaisen eri sävyä ja koko kaupunki avautui silmien alla!
Myöhemmin pääsimme vielä tutustumaan Favelan omaan radioon ja Timpsua haastateltiin siellä ja samalla pyydettiin ensi perjantain baileihin soittamaan! Hurjaa! Huomenna mennään siis taas baileihin ja Timpsu soittaa ekaa kertaa baile funkkia brassiyleisölle!!!! Myös oma ääneni kuului ensimmäistä kertaa radiosta, kun toimittaja päätti spontaanisti haastatella myös minua. Olisin toivonut sen kaiken tapahtuneen jollakin muulla kielellä kuin portugaliksi, toisaalta en olisi ehkä saanut paljoakaan sanotuksi edes suomeksi. Pöhisin jotakin omituista kauhusta kankeana. Nolottaa vieläkin vähän.
Kaiken tämän keskellä ollaan molemmat yritetty valmistautua mun lähtöön. Aloitan vapaaehtoistyöt 29. tammikuuta Xeremin orpokodissa joka on reilun tunnin ajomatkan päässä Riosta. Haastattelujen ja lukuisten lomakkeiden jälkeen kävin vielä kyläilemässä paikassa ja kaiken pitäisi nyt olla selvää. Työskentelen pääasiassa nuorten (15-18 vuotiaiden) tyttöjen ja poikien kansssa. Työtehtäviin kuuluu muun muassa arkipuuhissa auttamista, koulunkäynnin tukemista ja vapaa-ajan ohjelman suunnittelemista. Olosuhteet ovat aika alkeelliset ja alussa asun erään perheen luona, myöhemmin saan ehkä jonkun oman huoneen. Siellä olisi tarkoitus olla noin kolme kuukautta. Tuleva lähtö on aiheuttanut aika paljon stressiä, surkua ja itkua. Pääsen kyllä kyläilemään Rioon aina välillä, karnevaaleille pääsen ainakin.
14.1.07
Hauskaa vuotta 2007!
Meidän uuden vuoden juhlat meni oikein mukavasti. Riossa uuden vuoden aatto on yksi vuoden isoimmista juhlista ja satsaukset on sen mukaisia... Hieman tämän vuoden juhlia kuitenkin laimensivat puhjenneet väkivaltaisuudet; jotkut (lähinnä yläluokka...) eivät peloissaan uskaltaneet kaduille tavalliseen tapaan. Sataa ripsutteli myös koko päivän, joten sekin verotti juhlakansaa.
Noista huolimatta Copacabanalla oli miljoona ja Ipanemalla puolitoista vastaanottamassa uutta vuotta. Perinteen mukaan useimmat pukeutuvat valkoisiin, jotta uusi vuosi alkaa puhtaasti. Valkoisella myös toivotaan rauhaa tulevalle vuodelle. Punaisella voi toivoa rakkausonnea ja keltaisella rahaa jne. Muita perinteitä ovat urhilahjat Yemanjalle, meren orisha-jumalattarelle (afro-brasilialaisessa Candomblé-uskonnossa). Yleensä ne ovat kukkia, joita heitetään mereen, mutta eräs ryhmä uhrasi pienen veneen, jossa oli kukkien lisäksi parfyymeja, ruokia, juomia ja koruja.
Uuden vuoden vaihtuessa, kaikki ovat rannalla ja kuuluu hypätä seitsemän aallon yli. Perinteiset ilotulitukset on Copacabanalla. (ja oliko ilotulitukset; ne kesti puol tuntia ja oli hieman toista luokkaa kuin Suomessa... ainoa harmi oli tuuli, joka toi kaiken savun just meidän suuntaan, jolloin loppupuoli jäi vähän savuverhon taakse.) Sieltä me (ja lähes kaikki muutki) suunnattiin Ipanemalle, missä oli Nokian sponsoroima konsertti, mukana Black Eyed Peas ja brasilialaisia suuruuksia.
Black Eyed Peas ei ihan vakuuttanut, joten lähdimme Baile Funk -bileisiin läheiseen Cantagalon favelaan. Siellä oli hauskaa, mutta niin paljon ihmisiä ja kuuma, että koti ja uni kutsui jo neljän aikoihin.
Minä tein yhden uuden vuoden lupauksen: Aion hankkia oikeita töitä tämän vuoden aikana. Veera teki monta lupausta, mutta ne kaikki oli tyyliin: ehkä, ja jos ei ni sit ehkä.
Koko vuoden 2007 täällä onkin sitten sadellut enemmän tai vähemmän, joten ei paljon ole tullut rannalla makailtua ja tulvia ja mutavyöryjä on osavaltion sisäosissa...
Syntymäpäivänikin (10.1.) tuli ja meni ja nyt ollaan sit 26. (myöhästyneitä onnitteluja otetaan vielä vastaan!) Oli tosi mukavaa silloinkin; aamulla Veera, Anna ja Taneli toi lime-kakun (nami!) ja aamupalaa sänkyyn ja Veeralta sain lahjaksi kirjan. Käytiin Veeran kanssa katsomassa World Press Photo -näyttely ja illalla käytiin syömässä maailman parasta brasilialaista lihaa ravintolassa. (Veera meinasi ryhtyä kasvissyöjäksi Argentinan ja Chile liha-annostuksen jälkeen, mutta perui päätöksensä, kun pääsi maistamaan meidän wi-fi -ravintolan picanha-pihviä ja lammasta...)
10.1.07
Chilessä osa 2
Lähdimme viettämään joulua Chillaniin Katinan perheen luokse (Katina oli aikaanaan vaihtarina Suomessa ja asu Santaloilla).
Voi sitä nautiskelun määrää! Uima-altaallaa loikoilua, Katinan isän Alexin grillilaamaa lammasta (NIIN hyvää!), tuoreita kirsikoita, hunajameloonia, Chileläisten viinien juomista ja mahtavaa seuraa! Voi että! Tärkeintä tietysti: pääsimme ratsastamaan!! Kaikki olivat ratsailla (jopa heppataustastani alati muistutteleva Timpsu) ja hauskaa oli.
Jouluna tanssittiin perinteisiä Chileläisiä tansseja talon isännän ja Katinan johdolla. Elegantti tanssi muuttui kehoissamme hieman epämääräiseksi hyppelyksi ja käsien viuhtomiseksi mutta ei se mitään – tunsimme kaikki varmasti olevamme lähempänä chileläisyyden ydintä. Pöytä notkui ruoasta ja talon väki piti huolen siitä ettei lasi ollut tyhjänä. Lauloimme tietysti myös suomalaisia joululauluja (sanojen muistaminen on yllättävän vaikeaa) ja chileläiset lauloivat vuorostaan omia lauluja. Ilta päättyi espanjankieliseen karaokeen.
Kotiin lähtö tuli yhtäkkiä ja vähän liian pian. Oli matkustettava ensin viisi ja puoli tuntia Santiago de Chileen josta (tuntien odottelun jälkeen) bussilla 22 tuntia Buenos Airesiin. Siellä oli vietettävä koko päivä, lento Rioon lähti vasta myöhään illalla. Jos en olisi ollut kamalan oksennustaudin kourissa matka olisi mennyt ehkä vähän sujuvammin. Sairastellessa hujahti meidän vuosipäiväkin! Hm!
Voi sitä nautiskelun määrää! Uima-altaallaa loikoilua, Katinan isän Alexin grillilaamaa lammasta (NIIN hyvää!), tuoreita kirsikoita, hunajameloonia, Chileläisten viinien juomista ja mahtavaa seuraa! Voi että! Tärkeintä tietysti: pääsimme ratsastamaan!! Kaikki olivat ratsailla (jopa heppataustastani alati muistutteleva Timpsu) ja hauskaa oli.
Jouluna tanssittiin perinteisiä Chileläisiä tansseja talon isännän ja Katinan johdolla. Elegantti tanssi muuttui kehoissamme hieman epämääräiseksi hyppelyksi ja käsien viuhtomiseksi mutta ei se mitään – tunsimme kaikki varmasti olevamme lähempänä chileläisyyden ydintä. Pöytä notkui ruoasta ja talon väki piti huolen siitä ettei lasi ollut tyhjänä. Lauloimme tietysti myös suomalaisia joululauluja (sanojen muistaminen on yllättävän vaikeaa) ja chileläiset lauloivat vuorostaan omia lauluja. Ilta päättyi espanjankieliseen karaokeen.
Kotiin lähtö tuli yhtäkkiä ja vähän liian pian. Oli matkustettava ensin viisi ja puoli tuntia Santiago de Chileen josta (tuntien odottelun jälkeen) bussilla 22 tuntia Buenos Airesiin. Siellä oli vietettävä koko päivä, lento Rioon lähti vasta myöhään illalla. Jos en olisi ollut kamalan oksennustaudin kourissa matka olisi mennyt ehkä vähän sujuvammin. Sairastellessa hujahti meidän vuosipäiväkin! Hm!
Toisaalta: kotona oli kiva köllähtää omaan sänkyyn, nukkua pois vatsatauti ja väsymys sekä hämmästellä turistien täyttämää kaupunkia.. Viimeaikaisista väkivaltaisuuksista huolimatta (ois muuten kiva tietää miten niihin on reagoitu Suomen medioissa..?) kaupunki valmistautui kovaa kyytiä vaihtuvaa vuotta varten.
6.1.07
Chilessä osa 1
Yritin pysyä hereillä kun Andien lumihuiput alkoivat kurkistella horisontissa. Pää pilkki ja kolisi bussin ikkunaa vasten, yöunia oli kertynyt vain joitakin tunteja. Argentiinan ja Chilen raja-asemalla, 3800 metrin korkeudessa havahduimme viimeistään: juupajuu, valtavia ovat nämä vuoret. Huhhuh! Halusimme vähän ihastella ja ottaa kuvia mutta ärhäkkä bussikuski hoputti meitä kuin karjaa konsanaan ja pian nökötimme taas bussissa. Näköalat ovat huikeat: valtavia vuoria, jossain kaukana näkyi vesiputous loputtomana viivana ja suuria, auringon paahtamia vuoren seinämiä. Vielä oli vääntelehdittävä bussissa muutama tunti ennen kuin oltiin perillä Santiago de Chilessä.
Tanja, Timpsun sisko, oli joitakin vuosia sitten vaihtarina Chilessä ja nyt pääsimme asustelemaan Tanjan Chilen perheen luokse Santiago de Chilen tuntumaan San Bernardoon. Myös Timon koko perhe oli tullut Chileen. Päivät soljuivat niin mukavasti uusiin ihmisiin ja paikkoihin tutustuessa, että itse Santiago de Chileä ei tullut nähtyä juuri lainkaan.
Sen sijaan teimme mainion päiväreissun Valparaìsoon! Pienessä Isabel Allende hurmiossa (luin juuri Auroran muotokuvaa) oli mukava kiipeillä vanhoilla, kauniilla kaduilla ja hämmästellä Tanjan ja Olgan (Timon toinen sisko) ilmiömäistä shoppailutaitoa.
Kaiken sen käyskentelyn, ihailun, tutkimisen, kuumuuden ja valokuvaamisen keskellä Anun (Timon äiti) kamera lähti erään valparaisolaispojan mukaan.. Onneksi vakuutukset ovat olemassa ja poliisille tämän kaltaiset tapaukset näyttivät olevan rutiinihommaa.
Sitten vietimme pari päivää El Quiscon rantakaupungissa (eli kioskilla). Paahtava aurinko lämmitti, jäätävä tuuli ja merivesi viilensi ja merenelävät olivat herkullisia. Rannalla loikoilun, kortinpeluun, syömisen ja erinomaisten viinien juomisen lisäksi teimme päivämatkan naapurikylään Isla Nergaan, jossa on edesmenneen runoilijaystävämme Pablo Nerudan talo. Kukkaloiston keskellä, meren aaltojen kupeessa runoilija-poliitikko-vaikkamikä vietti suuren osan elämäänsä kirjoittaen, tutkien ja keräillen kaikenlaisia asioita laivanpäädyistä värillisiin laseihin. Valtavien ikkunoiden ympäröimä makuuhuone upeine merinäköaloineen ansaitsee erityismaininnan - luulen tarvitsevani tulevaisuudessa juuri sellaisen.
Etelän loman keskellä oli vaikea uskoa että joulu oli muutaman päivän päässä.
Tanja, Timpsun sisko, oli joitakin vuosia sitten vaihtarina Chilessä ja nyt pääsimme asustelemaan Tanjan Chilen perheen luokse Santiago de Chilen tuntumaan San Bernardoon. Myös Timon koko perhe oli tullut Chileen. Päivät soljuivat niin mukavasti uusiin ihmisiin ja paikkoihin tutustuessa, että itse Santiago de Chileä ei tullut nähtyä juuri lainkaan.
Sen sijaan teimme mainion päiväreissun Valparaìsoon! Pienessä Isabel Allende hurmiossa (luin juuri Auroran muotokuvaa) oli mukava kiipeillä vanhoilla, kauniilla kaduilla ja hämmästellä Tanjan ja Olgan (Timon toinen sisko) ilmiömäistä shoppailutaitoa.
Kaiken sen käyskentelyn, ihailun, tutkimisen, kuumuuden ja valokuvaamisen keskellä Anun (Timon äiti) kamera lähti erään valparaisolaispojan mukaan.. Onneksi vakuutukset ovat olemassa ja poliisille tämän kaltaiset tapaukset näyttivät olevan rutiinihommaa.
Sitten vietimme pari päivää El Quiscon rantakaupungissa (eli kioskilla). Paahtava aurinko lämmitti, jäätävä tuuli ja merivesi viilensi ja merenelävät olivat herkullisia. Rannalla loikoilun, kortinpeluun, syömisen ja erinomaisten viinien juomisen lisäksi teimme päivämatkan naapurikylään Isla Nergaan, jossa on edesmenneen runoilijaystävämme Pablo Nerudan talo. Kukkaloiston keskellä, meren aaltojen kupeessa runoilija-poliitikko-vaikkamikä vietti suuren osan elämäänsä kirjoittaen, tutkien ja keräillen kaikenlaisia asioita laivanpäädyistä värillisiin laseihin. Valtavien ikkunoiden ympäröimä makuuhuone upeine merinäköaloineen ansaitsee erityismaininnan - luulen tarvitsevani tulevaisuudessa juuri sellaisen.
Etelän loman keskellä oli vaikea uskoa että joulu oli muutaman päivän päässä.
2.1.07
Euroopaan loma 9.-14.12. 06
Joulukuussa lähdimme loman lomalle, niin kuin Veera sen muotoili. Suunnitelmissa oli 5 päivää Buenos Airesissa, sieltä bussilla Chileen joulun viettoon ja uudeksi vuodeksi takaisin Rioon. Tässä Buenos Airesin osuus Veeran kertomana:
Jostakin kulttuurishokista on oltava kysymys. Kaikki tuntui oudolta: autot ajavat melkein nopeusrajoitusten mukaisesti, pysähtyvät vielä liikennevalojen niin vaatiessa! Monumentaaliset rakennukset ja uusklassiset kermakakkupatsaat ja italialaiset pastakaupat sekä pariisilaishenkinen Recoletan hautausmaa... Buenos Aires tuntui ihan eurooppalaiselta suurkaupungilta. Kauniita, tyylikkäitä ihmisiä (italialaisten ja espanjalaisten näköisiä) näkyy katukuvassa. Ihmiset loikoilevat lukuisissa puistoissa tai istuvat suurissa ryhmissä illallisella jossain ihanassa ravintolassa. Lisäksi huomion arvoisia ovat kaduilla puikkelehtivat palkatut koirainpissattajat. Ensin ihmettelin miksi koirien omistajuus on keskitetty niin, että joillakin tyypeillä oli jotain viisitoista koiraa, mutta kysymys onkin koiranulkoiluttajista (joilla on muuten kuulemma aika mehevä palkka).
Eka oli vähän ikävä Brasilialaisia juttuja: açaita, guaranaa ja rantaa mutta ei se sitten ollukkaan niin vaikeaa pitää Buenos Airesista.
Suunnitelmissa oli mennä yhteen BA:n hienoista trendihostelleista ja ottaa joku hieno tuplahuone loman kuuniaksi mutta päädyimme kahdeksan hengen dormiin, kuten tapoihin kuuluu. Myöhemmin siirryttiin Timon kaverin Manan luokse majailemaan.
Ravintolat oli törkeen hienoja, mutta halpoja. Näin ollen vietimme loman pääasiassa ihanasta ruoasta ja viinistä nauttien.
Päivät sujahtelivat ohitse; kaikissa kaupunginosissa oli jotain kivaa. Matkalla ravintolasta toiseen näimme palasia eri kaupunginosoista. Kaikki niistä oli omaleimaisia kuten esim. värikäs La Boca, jonne aikanaan italialaiset siirtolaiset ovat sataman jätemateriaaliesta (mm. pelleistä) rakentaneet talonsa ja maalanneet ne värikkäillä jätemaalilla. Nyt paikka ollaan yritetty säilyttää alkuperäisen näköisenä. Värikkäät talot lepäävät toisiaan vasten – tosi hauskan näköistä.
Palermo Viejossa, paikallisessa Punavuoressa, kaupungin designerit myivät mm. vaatteita ja koruja ja koko keskustori oli sunnuntain kunniaksi vuorattu kojuilla ja myyntipöydillä. (Tuntui ihan Berliiniltä... Timo huom.) Lisäksi löysimme mahtavan pop-antiikkitorin ja lukuisia kivoja kauppoja. Trendikkäitä kahviloita ja ravintoloita näytti olevan kaikkialla.
Ruoka taisi kuitenkin jäädä päällimmäiseksi mieleen. Eräässä italialaishenkisessä ravintolassa, jossa lipaston kokoinen tarjoilijamies puikkelehti pöytien lomassa osoittaen yllättävää notkeutta ja varsinaisen työnsä lisäksi kutitteli asiakkaitaan tuon tuosta selästä tai kyljestä ja aiheutti hämmennystä (ainakin minussa näin ensikertalaisena). Siellä saimme myös maailman parasta pihviä. (Argentinalainen liha ansaitsee oikeasti erikoismaininnan: pihvit olivat niin mureita, mehukkaita, valtavia ja törkeän halpoja, että maailman paras pihvi oikeasti tarkoittaa sitä, eikä ole vaan tyhjä superlatiivi. Timo huom.)
Pääsimme nauttimaan myös Lähi-itä -ruokaa ravintolaan, jossa punatukkainen omistajamamma palveli asiakkaitaan liekit silmissä palaen, aivan uskomattomalla intohimolla. Tyyliin: ”Tiedän mitä te tarvitsette syödäksenne...” ja sitten nenän eteen tupsahtelee erilaisia kipollisia kaikenlaisia pikkujuttuja ja kaikki maistuu taivaalliselta.. Kaikki muutkin kymmenet ravintolat ja syödyt lihakilot olisivat maininnan ansainneet...
Manan johdolla päästiin kuuntelemaan kulttuurikeskukseen tosi hyvää perkussioryhmää (mahtava meininki!!) ja päästiinpä jopa katsojiksi tangotunnillekin! Ilman Manaa olisikin paljon jäänyt näkemättä... Kiitos!
Buenos Airesissa olisimme viihtyneet pidempäänkin, muuta Argentiinaa ei nähty ollenkaan... Täytynee siis palata. Jatkoimme matkaa kohti Chileä bussilla. Odotimme erityisellä innolla Andien ylitystä, ennen sitä oli kuitenkin valitettavasti katsottava monta bussin tarjoamaa elokuvaa, kuten Beverly Hills ninja espanjaksi dubattuna, ennen kuin 21 tunnin bussimatka olisi ohi.
Jostakin kulttuurishokista on oltava kysymys. Kaikki tuntui oudolta: autot ajavat melkein nopeusrajoitusten mukaisesti, pysähtyvät vielä liikennevalojen niin vaatiessa! Monumentaaliset rakennukset ja uusklassiset kermakakkupatsaat ja italialaiset pastakaupat sekä pariisilaishenkinen Recoletan hautausmaa... Buenos Aires tuntui ihan eurooppalaiselta suurkaupungilta. Kauniita, tyylikkäitä ihmisiä (italialaisten ja espanjalaisten näköisiä) näkyy katukuvassa. Ihmiset loikoilevat lukuisissa puistoissa tai istuvat suurissa ryhmissä illallisella jossain ihanassa ravintolassa. Lisäksi huomion arvoisia ovat kaduilla puikkelehtivat palkatut koirainpissattajat. Ensin ihmettelin miksi koirien omistajuus on keskitetty niin, että joillakin tyypeillä oli jotain viisitoista koiraa, mutta kysymys onkin koiranulkoiluttajista (joilla on muuten kuulemma aika mehevä palkka).
Eka oli vähän ikävä Brasilialaisia juttuja: açaita, guaranaa ja rantaa mutta ei se sitten ollukkaan niin vaikeaa pitää Buenos Airesista.
Suunnitelmissa oli mennä yhteen BA:n hienoista trendihostelleista ja ottaa joku hieno tuplahuone loman kuuniaksi mutta päädyimme kahdeksan hengen dormiin, kuten tapoihin kuuluu. Myöhemmin siirryttiin Timon kaverin Manan luokse majailemaan.
Ravintolat oli törkeen hienoja, mutta halpoja. Näin ollen vietimme loman pääasiassa ihanasta ruoasta ja viinistä nauttien.
Päivät sujahtelivat ohitse; kaikissa kaupunginosissa oli jotain kivaa. Matkalla ravintolasta toiseen näimme palasia eri kaupunginosoista. Kaikki niistä oli omaleimaisia kuten esim. värikäs La Boca, jonne aikanaan italialaiset siirtolaiset ovat sataman jätemateriaaliesta (mm. pelleistä) rakentaneet talonsa ja maalanneet ne värikkäillä jätemaalilla. Nyt paikka ollaan yritetty säilyttää alkuperäisen näköisenä. Värikkäät talot lepäävät toisiaan vasten – tosi hauskan näköistä.
Palermo Viejossa, paikallisessa Punavuoressa, kaupungin designerit myivät mm. vaatteita ja koruja ja koko keskustori oli sunnuntain kunniaksi vuorattu kojuilla ja myyntipöydillä. (Tuntui ihan Berliiniltä... Timo huom.) Lisäksi löysimme mahtavan pop-antiikkitorin ja lukuisia kivoja kauppoja. Trendikkäitä kahviloita ja ravintoloita näytti olevan kaikkialla.
Ruoka taisi kuitenkin jäädä päällimmäiseksi mieleen. Eräässä italialaishenkisessä ravintolassa, jossa lipaston kokoinen tarjoilijamies puikkelehti pöytien lomassa osoittaen yllättävää notkeutta ja varsinaisen työnsä lisäksi kutitteli asiakkaitaan tuon tuosta selästä tai kyljestä ja aiheutti hämmennystä (ainakin minussa näin ensikertalaisena). Siellä saimme myös maailman parasta pihviä. (Argentinalainen liha ansaitsee oikeasti erikoismaininnan: pihvit olivat niin mureita, mehukkaita, valtavia ja törkeän halpoja, että maailman paras pihvi oikeasti tarkoittaa sitä, eikä ole vaan tyhjä superlatiivi. Timo huom.)
Pääsimme nauttimaan myös Lähi-itä -ruokaa ravintolaan, jossa punatukkainen omistajamamma palveli asiakkaitaan liekit silmissä palaen, aivan uskomattomalla intohimolla. Tyyliin: ”Tiedän mitä te tarvitsette syödäksenne...” ja sitten nenän eteen tupsahtelee erilaisia kipollisia kaikenlaisia pikkujuttuja ja kaikki maistuu taivaalliselta.. Kaikki muutkin kymmenet ravintolat ja syödyt lihakilot olisivat maininnan ansainneet...
Manan johdolla päästiin kuuntelemaan kulttuurikeskukseen tosi hyvää perkussioryhmää (mahtava meininki!!) ja päästiinpä jopa katsojiksi tangotunnillekin! Ilman Manaa olisikin paljon jäänyt näkemättä... Kiitos!
Buenos Airesissa olisimme viihtyneet pidempäänkin, muuta Argentiinaa ei nähty ollenkaan... Täytynee siis palata. Jatkoimme matkaa kohti Chileä bussilla. Odotimme erityisellä innolla Andien ylitystä, ennen sitä oli kuitenkin valitettavasti katsottava monta bussin tarjoamaa elokuvaa, kuten Beverly Hills ninja espanjaksi dubattuna, ennen kuin 21 tunnin bussimatka olisi ohi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)