Apinoiden planeetta

Aamut ovat nautinnollisia. Varsinkin silloin, kun jaksaa herätä seitsemän aikaan aamulenkille. Ipanemalla on jo joitakin ulkoilijoita, mutta rannalla on vielä mukavasti tilaa. Aurinko paistaa muttei vielä liian kuumasti. En kyllästy koskaan ihailemaan rantaa ja sen reunoille kohoavia kukkuloita. Leipomo on jo auki, banaaninmyyjä istuu tutulla paikalla erään kadun kulmassa.

Päivällä kaikkialla on ääniä; puhetta, huutoa, liikennettä ja musiikkia. On loikittava kaupungin sekopäisen liikenteen keskellä ja totuttava sen kaoottisuuteen. Autojen ja bussien lisäksi ihmisiä on kaikkialla. On turha yrittää olla huonolla tuulella ja vetäytyä kaupan perimmäisen hyllyn taakse rypemään. Ennen pitkää joku tulee pölisemään, kyselemään ja päivittelemään. Omia suosikkejani ovat ehdottomasti lähikaupan lihatiskin äijät jotka tervehtivät jo kaukaa, valitsevat moitteettomat kananpalat meille ja rupattelevat hyväntuulisesti. Ja muistuttavat ettei minun tarvitse kantaa ostoskoria vaan että se on Timon tehtävä ;)


Paikka jossa asumme on verrattaen varakasta aluetta ja rantojen välitön läheisyys tuo myös turisteja (kuten meidät) tänne. Kauppja ja ravintoloita ihan tässä vieressä lukuisia. Keskustaan kestää bussilla noin 15- 60 min. riippuen kellonajasta. Ruuhka-aikana kannattaa osa matkasta mennä metrolla.

Kaupunginosista oma suosikkini on paikallinen Kallio, Lapa nimeltään. Vanhat talot ovat värikkäitä ja ränsistyneitä, niiden lomassa hiipii kaikenlaisia ihmisiä (kivaa vaihtelua, asuinympäristössämme näkyy pääasiassa varakkaan näköisiä tätejä ja setiä puudeleineen). Päivisin kaduilla myydään kaikkea kookospähkinöistä kirpparitavaroihin. Illalla tulevat Caipirinha- ja olutkojut sekä hampurilaisten ym. myyjät. Kuppilat ja klubit tarjoavat jokainen erilaista musiikkiia mutta parhaat bileet on kadulla (en kyllä ole käynyt yhdelläkään klubilla mutta olen silti varma asiasta).


Jos lauantai-iltana ei sada, koko Lapa täyttyy musiikista, nuorista ja vähän vanhemmistakin juhlijoista. Aivan mahtava tunnelma. Samaa voi sanoa niistä muutamista kuppiloista joissa olemme käyneet. Joku ryhmä soittaa sambaa ja ihmiset rupattelevat ja nauravat. Tai sitten jotkut rupeavat spontaanisti soittamaan ihanmitävaan ja kaikki ihmiset ovat heti mukana. Tanssivat ja laulavat ja mä harmittelen ku en osaa kun yhen bossa nova kappaleen sanat (enkä oo kuullu kenenkään soitavan ko. kappaletta vielä). Ainiin, osaan toisenkin laulun! Siinä lauletaan vaan laa-ia laa-ia ja se sen voi lausua jallajalla. Oon muutenkin huomannut että ihmiset jotka eivät osaa jonkun laulun sanoja laulavat vaan jallajallaa. Taidan tehdä samoin jatkossa.


Santa Tereza on vähintään yhtä kiva paikka kuin Lapa. Kaupunginosa on korkean kukkulan päällä, perille pääsee kuuluisalla maisemaratikalla joka puikkelehtii kapeilla kujilla tai sitten paikalle voi kävellä tai mennä pikkubussilla.


Santa Tereza on kaunis. Kukkulalla toisiinsa nojailee toinen toistaan viehettävämpiä taloja. Paikassa asuu lähinnä taiteilijoita, paikassa on ihastuttavia kahviloita, ravintoloita ja kauppoja.


Aikaa vietämme rannalla, kotona tai centrossa. Ihan kodin ympäriltä en ole vielä löytänyt mitään kovin mielenkiinoista (paitsi rannan tietysti), niinpä centroon tulee ajeltua bussilla lähes joka päivä. Kulttuuritarjonta onkin ollut mitä mainioin. Olemme käyneet katsomassa joitakin elokuvia paikallisessa kulttuurikeskuksessa, Centro Cultural Banco do Brasilissa. Normaalielokuvien lisäksi samassa paikassa on mahdollista varata pieni kabinetti, jossa voi katsoa valitsemiaan elokuvia (valikoimassa 3000 vaihtoehtoa). Ostimme kausikortit, joten nyt voimme käydä katsomassa leffoja ja käyttää kabinettia rajattomasti!

Lisää elokuvia näimme antropologisen elokuvan festareilla (muutama viikko sitten). Kävimme katsomassa niitä todella ahkerasti, samalla tuli myös koluttua lukuisia leffateattereita. Viime viikonloppuna alkanut hip hop leffafestari tarjoaa myös joitakin mielenkiintoisia leffoja, olimme lauantaina katsomassa ensimmäistä.

Ulkoilmakonsertteja ja tapahtumia on ollut myös paljon tarjolla. Viime maanantaina oli kansallinen black conscience day ja sen ympärillä paljon juhlia. Olin katsomassa suurinta konserttia Lapassa, tunnelma oli mahtava!

Muita kadulla olevia tapahtumia on ollut ainakin Santa Terezassa, lämminhenkinen iltapäivätapahtuma, musiikkia ja muita esityksiä. Toinen oli viime lauantaina, ensin konsertti ja sen jälkeen lasten ja nuorten esityksiä; akrobatiaa, paljon erilaisia tanssinumeroita, capoeiraa ja musiikkia. Tapasimme täällä pojan, joka on suuri suomalaisen klassisen musiikin fani! Hän tiesi kaikki suuret nimet ja oli opiskellut asiasta paljon. Lupasin tavata hänet tässä joku päivä.


Viime viikonloppuna kävimme myös festival de musica, danca e cultura afro-brasileiras -festareilla, jossa oli kuuluisia brasilialaisia taiteilijoita esiintymässä. Kaiken tämän (ja kaiken mikä unohtui mainita) lisäksi on kaupungissa koko joukko museoita ja galleriota, joissa olisi kiva käydä.

Olen tutustunut vasta Biblioteca nacionaliin (E-Amerikan suurin kirjasto), joka on valtava uusklassinen rakennus kaupungin keskustassa. Kirjoja, hyllyjä ja kerroksia silmän kantamattomiin. Brasiliassa on laki, jonka mukaan jokaisesta uudesta ilmestyvästä kirjasta on lähetettävä painos myös kirjastoon, näin ollen uusia kirjoja saapuu päivittäin noin 150. Valitettavasti kirjasto ikivanhoine teoksineen on pääasiassa tutkijoiden käytössä. Päästäkseen edes katsomaan, on oltava oppaan seurassa.

Olemme nauttineet täysin siemauksin kulttuurin kuluttamisesta! Kotona kun on joutunut käydä leffassa, festareilla ym. muun ohjelman salliessa. Nyt kun ei ole opiskelua eikä töitäkään, on mahdollista koluta kaikki tapahtumat (joskin ne joskus menevät päällekkäin).


Rio on kaikesta liikenteestään ja suurkaupunkimaisuudestaan huolimatta lähellä luontoa. Viime maanantaina vietimme monen monta tuntia valtavassa kasvititeellisessä puutarhassa. Mahtava paikka, hirveän monta suurta puuta (eniten erilaisia palmuja) ja kasvihuoneellinen orkideoita. Puutahasta jatkoimme metsään ja kiipesimme vesiputoukselle. Matkalla putoukselle pysähdyimme ja kas! Timo laski että ympärillämme oli seitsemäntoista apinaa!!! seitsemäntoista! Aika äkkiä sitä unohtaa olevansa suurkaupungissa.


Olin jo yhdellä teatteria ja tanssia yhdistävällä tunnilla (supersiistiä!). En vaan valitettavasti voi vielä virallisesti aloittaa kun lähdetään reissuun (Argentiina, Chile) niin pian, jäisi pahasti kesken. Kaikenlaisia muitakin hommia on kehitteillä, suurin osa täytyy kuitenkin jättää tammikuulle. Timo ja Taneli ovat olleet parissa konsertissa kuvaamassa ja haastattelemassa, lisäksi molemmat ovat tehneet radioon pieniä raportteja täältä.

Riossa

Nyt ollaan oltu jo 2 viikkoa Riossa. Tultiin Ilha Grandelta takaisin 1. Marraskuuta ja oltiin ystäväni Talitan luona ekat 4 päivää. (Siellä asuttiin myös ennen kuin lähdettiin Ilha Grandelle) Talita asuu kämppiksensä Carolin kanssa Glórian kaupunginosassa, kaksiossa, jonka 4 ylimääräistä ihmistä tavaroineen täytti aika ääriään myöten. Molemmat tytöt opiskelee museologiaa (Carol on juuri saanut lopputyön valmiiksi) ja Talita työskentelee kahdessa museossa. Olin siellä edellisellä Brasilian matkallakin melkein 3 viikkoa, ja ilmapiiri on niin lämmin ja kotoisa, ettei tullut vaivaantunut olo vaikka vallattiinkin niiden koti muutamaksi päiväksi.

Jokatapauksessa oma koti oli löydettävä ja oltiin tutustuttu tarjontaan netin välityksellä jo Ilhalla. Paljon tarjontaa, mut ei ihan siellä mistä oltais haluttu eli keskustan Glórian tai Lapan (paikallinen Kallio) läheltä. Meidän oli pakko löytää kalustettu asunto, joita vuokrataan turisteille, sillä normaaleissa vuokra-asunnoissa ei varustukseen kuulu edes jääkaappia, eikä hellaa, ja sopimuksia ei yleensä tehdä alle vuodeksi. Käytiin neljän päivän aikana katsomassa useampaa kämppää ja jopa yhtä taloa, mutta ei niistä sen enempää.

Oma koti löytyi lopulta puoliksi sattumalta. Olimme katsomassa pientä kaksiota, joka oli basic ok, mutta kallis (2500R$ = n. 925€ ), joten emme innostuneet. Kun olimme lähdössä pois, talon ovimies (lähes kaikissa kerrostaloissa on reception/talonmies -tyylinen ovimies) juoksi peräämme ja kysyi paljonko asunnosta oli pyydetty ja kuultuaan summan sanoi, että ”se nainen on rahanahne hullu!” Hänen tutullaan oli samasta talosta vuokrattavana samankokoinen asunto kerrosta alempaa 1500R$:lla (= n. 550€ ). Käytiin katsomassa, pohjaratkaisu oli toimivampi ja sijainti hyvä. Seuraavana päivänä tinkasin vuokran vielä satasen alaspäin (1400R$ = n. 520€ ) ja tehtiin sopimukset. La 4.11. muutettiin sisään ja su pidettiin pizzakestit Talitalle ja Carolille ja sen poikaystävälle.


Koti on siis pieni kaksio (n. 40m2). Tilaa on vähän mutta riittää meille. Taneli ja Anna nukkuvat ”olohuoneessa” ja minä ja Veera perimmäisessä huoneessa. Olohuoneen ikkunasta on näkymä pieneen sisäpihakuiluun, joka on täynnä naapurin viherkasveja.


Meidän huoneesta on näkymä vilkkaalle kadulle, auto- ja ihmisvilinään. Pienten hienosäätöjen jälkeen (=ruma sohva nurkkaan pystyyn, hirveät taulut pois seinältä kaappiin ja nariseva sänky kaapin taakse) alkaa näyttää ja tuntua jo kotoisalta. Ostin nalletaulun meidän huoneeseen Veeran kärsivästä ilmeestä huolimatta ja olohuoneen seinälle laitettiin iso kartta. Veera tottui nalletauluun nopeasti.


Kämppä on Arpoadorissa, eli Ipaneman ja Copacabanan välissä. Rannalle on 100m Copacabanan puolella ja 500m Ipaneman (parempi) puolella. Nyt on vaan sadellu aika paljon viimesen kahden viikon aikana, joten rannalle ei olla päästy kuin parina päivänä. Mut onpahan jääny hyvää aikaa järjestää kotia, käydä kaupassa ja tutustua asuinympäristöön.

Ruokajuttuja osa 1

Timon lista:

KILORAVINTOLAT: Täällä on tapana syödä lounasta kiloravintoloissa, joissa on seisova pöytä josta valitaan mitä halutaan ja sen jälkeen lautanen punnitaan ja ruuasta maksetaan painon mukaan. Lounas maksaa paikan tasosta riippuen 1-5€. Viidellä eurolla saa vaikka lautasen täyteen maailman parasta pihviä tai vaikka sushia ja päälle vielä jälkiruuat (kun noutopöydässä on 10 eri kakkua, voi vaikka kokeilla vähän kaikkia.) Nykyään käydään supahienossa Frontera-ravintolassa, ku täällä on ilmainen Wlan ja hienoja julisteita seinillä.


LIHA: Brassiliha on maailman parasta (tai ehkä Argentiinalaisen jälkeen). Sitä ei vaan voi verrata suomalaiseen lihaan. Pihvit on meheviä ja mureita ja grillisuola mitä täällä käytetään antaa suussa sulavan maun. Kaupasta saa mm. Ulkofilettä 2,5€/kilo, eil kaksi pihviä maksaa n. 50 senttiä.

TUORE KALA: Varsinkin Ilha Grandella oli mukavaa käydä aamulla rannassa katsomassa mitä kalastajat olivat saaneet. Euron kilo maksoivat ja 30 senttiä päälle, niin mies vielä perkasi 5 kalaa, jotka kiloon mahtuivat. Paistettuna hyvää mutta suosikkini paikallisista kalaruuista on ehkä Moqueca, kalapata, johon tulee tomaattia, sipulia, paprikaa, kookosmaitoa ja dende-öljyä.

DENDE-ÖLJY: Eli palmuöljy on oranssia ja siitä tulee hyvää tujua makua ruokiin.

RIISI JA PAVUT: Paikallinen standardi. Kaikki syövät joka päivä. Jos tilaat ravintolassa pihvin ja ranskalaiset, annokseen sisältyy automaattisesti riisi ja papuliemi. Sunnuntain juhlapapupata on Feijoada, jolloin sekaan heitetään sian korvia, saparoita ja sorkkia muiden possupalasten ohella. Juontaa juurensa ajalta jolloin isännät antoivat orjille jämäpalat teurastetusta possusta. Itse kyllästyn aika nopeasti papuihin, vaikka feijoada hyvää onkin.

AÇAÍ: Veerakin on alkanut päästä açaíin makuun. Se on Amazonilta tuleva pieni tumma marja, joka itsessään maistuu vähän mullalta ja mustikansiemeniltä. Mutta kun siitä tehdään kiinteää lusikoitavaa smoothieta lisäämällä banaania, guarana-siirappia, maitoa ja jäämurskaa, siitä tulee superhyvää. Ja se sisältää paljon kaikkia mahdollisia vitamiineja, energiaa ja muuta terveellistä. Täydellinen välipala siis.

TUOREET MEHUT: Mehubaareista saa aamupalaksi tuorepuristettua mehua ja valikoimaa löytyy parhaimmillaan 50 hedelmän verran. (puolien nimiä ei ole koskaan kuullutkaan, puhumattakaan maistamisesta) Ihanaa. Oma suosikkini on guavamehu, Veeran toistaiseksi ananas tai appelsiini.

Veeran lista:

SUKLAANHIMO: Vaikea uskoa että jotakin voi himoita niin paljon. Ilha Grandella oli suppeanlainen suklaatarjonta. Myynnissä oli vai kallista riistonestlen keskinkertaista suklaata. Opimme arvostamaan jokaista suuhun laittamaamme suklaapalaa aivan uudella tavalla.


KAKKUMIES: Iltaisin Ilha Granden rannalla seisoskeli valkoisiin pukeutunut mies suuren lasilaatikon kanssa. Laatikko oli täynnä erilaisia kakkuja ja leivoksia. Maistamamme lajikkeet olivat paitsi ulkonäöltään myös maultaan mainioita.

KOOKOSJÄÄTELÖ: Näin hyvää jäätelöä, tiedättekös, en uskonut olevan olemassa! Mmmmmm. Söin kookosjääätelöä Ilhalla lähes joka päivä.

MANSIKKAJUGURTTIJÄÄTELÖ: Saarella oleskelun loppusuoralla kookosjäätelö sai kilpailijan. Mansikkaajugurttijäätelö hieman kirpeää, erittäin piristävää. Varsinkin kun on syönyt kolmen viikon ajan kookosjäätelöä.


GUARANA -limu: En usko pystyväni juomaan muita limuja tämän jälkeen. Jumalten juomaa.

COUSCOUS: on täällä ihanan kookosjälkiruoan nimi. Sellainen kimpale raastettua kookosta jonka päällä on sokerikermajuttua. Söimme sitä ekana päivänä Riossa. MMMM. Ihanaa. ..tulipas tässä monta makeaa herkkua. Kyllä me muutakin syödään..

AVOKAADOT: Ovat täällä valtavan kokoisia ja erittäin maukkaita. Niitä olemme syöneet sellaisenaan sekä kaiken kanssa. Anna näki unta että sen sänky oli täynnä avokaadoja. Tämä kertonee jotakin kulutuksen määrästä.

+MUUT VIHANNEKSET: Maukkaita ja edullisia

TUORE KORIANTERI: on täällä (kuten aina) mielettömän hyvää. Sitä voi laittaa moneen eri ruokaan ja aina se vaan maistuu NIIIIIN hyvältä.

+MUUT YRTIT: Esimerkiksi rucola on täällä huomattavasti vahvempaa kuin kotosuomesta saatava. Tuoreet yrtit ylipäätään ovat erittäin maukkaita ja halpoja tietysti.

BIERGARTEN: on kiloravintola Ilha Grandella. Älkää antako nimen hämätä. Ravintola oli suosikkimme saarella, erityisesti päivinä jolloin oli sushia tarjolla. Lautasen saattoi lappaa täyteen sushipalleroita eikä maksanu juuri mitään.

Retkellä

Matka saaren toiselle laidalle 22. - 22. lokakuuta. Aion kertoa teille retkestä jonka teimme Timpsan kanssa jokin aika sitten.

Kampesimme itsemme ylös sängystä joksus viiden aikaan aamulla. Pakkasimme edellisenä päivänä ostetut eväät (nuudeleita, tomaattikastiketta, tuorejuustoa, avokaadoa, kakkua, suklaata ja toffeeklönttiä ja vettä ja vielä vähän suklaata) sekä teltan, makuupussit, joitakin vaatteita ja kamerat reppuihin. Suunnitelmana oli kävellä 14 kilometriä Dois Riosin pikkukylään ja sieltä vielä noin neljä kilometriä Caxadaço -nimiselle rannalle. Älkääkä antako vähäisen kilometrimäärän hämätä, matka on pääasiassa pienillä metsäpoluilla kompastelua ja kiipeilyä. Et kyl se on rankaa oikeesti.

Lähdimme reippaina kävelemään tiheään metsään, pitkin oikoreittiä. Eksyimme kuitenkin (kuten oikoreiteiltä kai yleensä kuuluukin..) ja samoilimme tunnin verran kunnes löysimme tien.


Metsä, tai enemmänkin viidakko, on tiheä ja täynnä toinen toistaan suurempia puita. Runkojen lomassa kasvaa loputtoman pitkiä liaaneita ja ne muodostavat laajan sokkelon maasta aina puiden korkeimpiin oksiin asti. Kasvien ja liaanien lomasta saatta toisinaan nähdä vain väläyksiä taivaasta. Liaanit ovat kiertyneet myös toistensa ympärille ja toisinaan saattaa erehtyä luulemaan paksua liaanikimppua omaksi puuksi. Hämmentävää. Tuon tuosta nousee vihreän lomasta kukoistavia kukkia, joskus saattaa nähdä jokusen eläimenkin. Viidakossa suhisee ainakin isoja liskoja, ovat vaan niin nopeita että niitä näkee tuskin koskaan. Omat eläinkohtaamiseni rajoittuivat lähinnä erilaisten muurahaisten ym. irroittamiseen hiuksista.

Dois Rios on erikoinen paikka. Pitkän, valkoisen hiekkarannan kupeessa on jo rähjäisen näköinen entinen rangaistusvankila. Vankila lopetettiin vuonna 1994 mutta sen vaikutus tuntuu leijuvan kylän yllä yhä. Asuintalot (ilmeisesti alunperin vankilan työntekijöiden kodit) on rakennettu suoraan riviin keskelle kylää, niistä näyttää puuttuvan paikalliselle rekentamiselle tyypillinen omaleimaisuus. Ilmeisesti koko paikka on rakennettu aikanaan tämän laitoksen tarpeita varten. Kylä on hiljainen (johtunee myös siitä, että oltiin siellä sunnuntaina) ja ihmisiä näkyy varsin vähän.

Kylässä on yksi ravintola. Puoliksi avonaisen rakennuksen keskellä kuuluu puhetta ja taustalla pauhaa samba. Kylän miehet ovat kokoontuneet sunnuntaioluelle/ sokeriruokoviinalle. Ruskettuneet vatsakummut hölskyvät ja eräs pappa rapsuttaa vanhaa koiraansa musiikin tahdissa. Pysähtynyt tunnelma.

Meidän oli keskeytettävä kaalia pilkkova mamma kysyäksemme onko heillä tarjota ruokaa. Hän ei näyttänyt pitävän kysymyksestämme, mutta onneksi palvelualttimpi tyttö auttoi ja saimme syödäksemme herkullista ruokaa: riisiä, papuja ja paistetun kalan.

Sitten olikin aika jatkaa matkaa. Jäljellä oli neljän kilometrin matka Caxadaçon rannalle. Oli kavuttava monta mäkeä ylös, ylitettävä puro muutamasta kohtaa, kiivettävä kumpujen ja juurien yli kunnes tavoitimme määränpään. Sitten alkoi sade. Ensin ripsutteli hieman, kunnes ropina yltyi kunnon sateeksi. Kokosimme teltan pikaisesti, yrittäen samalla suojella muita tavaroita kastumiselta. Vasta kaiken oltua valmista oli aikaa pysähtyä katsomaan ympärille. Edessä oli yksi kauneimmista maisemista mitä olemme nähneet.

Hiekkaranta on pieni ja sitä reunustaa valtavat kallion- ja kivenlohkareet. Metsä ulottuu lähes vesirajaan asti. Takana metsässä kohoaa loputtomat vuoret, edessä aallokon keskellä näkyy useita saaria. Ihmisiä ei ole missään, laivojakin näkyy ohittamassa vain harvoin.

Kiipesimme suuren kallion päälle, kivenlohkareen alle sateen suojaan ja lämmitimme iltapalaksi nuudelia ja katselimme laskevaa aurinkoa. Sitten kömmimme teltan uumeniin.Yö oli kohtalaisen lämmin mutta palelin koska meillä ei ollut makuualustaa. Heräsimme viideltä nuhaisina ja huonosti nukkuneina. Nousimme ihailemaan auringonnousua ja lämmittelemään aamuaurinkoon. Kaikkialla oli kaunista.
Päivä Caxadaçossa kului makoillen, uiden, snorklaten ja herkkuja syöden. Mukavaa on makoilla mahallaan hiekassa, ihan paikallaan ja tutkia rapujen touhuja. Ensin ne kurkistaa hiekkakolosta. Sitten pitkä odotus. Ja tuijotus. Sitten ne äkkiä kaapivat maanisesti hiekkaa pois reiästä sipsuttaen itsekin samalla ulos ja sisään. Kunnes ne jälleen katoavat reiän uumeniin.


Alun perin olimme suunnitelleet jatkavamme matkaa vielä eteenpäin mutta epävarmat sääolot ja orastava flunssa saivat meidät palaamaan kotiin.

Vesiputouksella

Yksi päivä Ilha Grandella kävimme Feitiçeiran vesiputouksella. Ensin tunti ylämäkeä ja sitten puoli alamäkeä. On hyvä lähteä aikaisin, sillä kuudelta ei ole vielä niin kuuma kavuta, ja kun saapuu aikaisin, niin saa nauttia vesiputouksesta ihan omassa rauhassa ennen kuin muut tulevat.


Tämä on noin 15-20 metriä korkea, mutta siinä ei ole kunnon allasta jossa voisi uida. Vesihierontaa saa kyllä, jos pystyy kulkemaan pauhun ja kylmän veden läpi. Varsinkin kuumana päivänä vesiputouksilla on mielestäni kivempaa kuin rannalla, koska metsän sisällä ”on kuin laittaisi ilmastoinnin päälle” (niin kuin ystäväni Gil kerran sanoi) ja makeasta vedestä ei jää iho tahmaiseksi niin kuin merivedestä.


Kun muita ihmisiä alkoi tulla kipusimme putouksen yläpuolelle, missä oli pieni vesiliukumäki ja ihania isoja sähkönsinisiä perhosia, jotka lentelivät eestaas joen vartta. Leikittiin Tarzania ja Janea liaaneilla.


Abraãon lähellä on joessa mukava suvantokohta, johon paistaa aurinko ja kallioilta pystyy hyppimään veteen. Käytiin siellä vikoina päivinä aika monta kertaa.