Kampesimme itsemme ylös sängystä joksus viiden aikaan aamulla. Pakkasimme edellisenä päivänä ostetut eväät (nuudeleita, tomaattikastiketta, tuorejuustoa, avokaadoa, kakkua, suklaata ja toffeeklönttiä ja vettä ja vielä vähän suklaata) sekä teltan, makuupussit, joitakin vaatteita ja kamerat reppuihin. Suunnitelmana oli kävellä 14 kilometriä Dois Riosin pikkukylään ja sieltä vielä noin neljä kilometriä Caxadaço -nimiselle rannalle. Älkääkä antako vähäisen kilometrimäärän hämätä, matka on pääasiassa pienillä metsäpoluilla kompastelua ja kiipeilyä. Et kyl se on rankaa oikeesti.
Lähdimme reippaina kävelemään tiheään metsään, pitkin oikoreittiä. Eksyimme kuitenkin (kuten oikoreiteiltä kai yleensä kuuluukin..) ja samoilimme tunnin verran kunnes löysimme tien.
Metsä, tai enemmänkin viidakko, on tiheä ja täynnä toinen toistaan suurempia puita. Runkojen lomassa kasvaa loputtoman pitkiä liaaneita ja ne muodostavat laajan sokkelon maasta aina puiden korkeimpiin oksiin asti. Kasvien ja liaanien lomasta saatta toisinaan nähdä vain väläyksiä taivaasta. Liaanit ovat kiertyneet myös toistensa ympärille ja toisinaan saattaa erehtyä luulemaan paksua liaanikimppua omaksi puuksi. Hämmentävää. Tuon tuosta nousee vihreän lomasta kukoistavia kukkia, joskus saattaa nähdä jokusen eläimenkin. Viidakossa suhisee ainakin isoja liskoja, ovat vaan niin nopeita että niitä näkee tuskin koskaan. Omat eläinkohtaamiseni rajoittuivat lähinnä erilaisten muurahaisten ym. irroittamiseen hiuksista.
Dois Rios on erikoinen paikka. Pitkän, valkoisen hiekkarannan kupeessa on jo rähjäisen näköinen entinen rangaistusvankila. Vankila lopetettiin vuonna 1994 mutta sen vaikutus tuntuu leijuvan kylän yllä yhä. Asuintalot (ilmeisesti alunperin vankilan työntekijöiden kodit) on rakennettu suoraan riviin keskelle kylää, niistä näyttää puuttuvan paikalliselle rekentamiselle tyypillinen omaleimaisuus. Ilmeisesti koko paikka on rakennettu aikanaan tämän laitoksen tarpeita varten. Kylä on hiljainen (johtunee myös siitä, että oltiin siellä sunnuntaina) ja ihmisiä näkyy varsin vähän.
Kylässä on yksi ravintola. Puoliksi avonaisen rakennuksen keskellä kuuluu puhetta ja taustalla pauhaa samba. Kylän miehet ovat kokoontuneet sunnuntaioluelle/ sokeriruokoviinalle. Ruskettuneet vatsakummut hölskyvät ja eräs pappa rapsuttaa vanhaa koiraansa musiikin tahdissa. Pysähtynyt tunnelma.Meidän oli keskeytettävä kaalia pilkkova mamma kysyäksemme onko heillä tarjota ruokaa. Hän ei näyttänyt pitävän kysymyksestämme, mutta onneksi palvelualttimpi tyttö auttoi ja saimme syödäksemme herkullista ruokaa: riisiä, papuja ja paistetun kalan.
Sitten olikin aika jatkaa matkaa. Jäljellä oli neljän kilometrin matka Caxadaçon rannalle. Oli kavuttava monta mäkeä ylös, ylitettävä puro muutamasta kohtaa, kiivettävä kumpujen ja juurien yli kunnes tavoitimme määränpään. Sitten alkoi sade. Ensin ripsutteli hieman, kunnes ropina yltyi kunnon sateeksi. Kokosimme teltan pikaisesti, yrittäen samalla suojella muita tavaroita kastumiselta. Vasta kaiken oltua valmista oli aikaa pysähtyä katsomaan ympärille. Edessä oli yksi kauneimmista maisemista mitä olemme nähneet.
Hiekkaranta on pieni ja sitä reunustaa valtavat kallion- ja kivenlohkareet. Metsä ulottuu lähes vesirajaan asti. Takana metsässä kohoaa loputtomat vuoret, edessä aallokon keskellä näkyy useita saaria. Ihmisiä ei ole missään, laivojakin näkyy ohittamassa vain harvoin.
Kiipesimme suuren kallion päälle, kivenlohkareen alle sateen suojaan ja lämmitimme iltapalaksi nuudelia ja katselimme laskevaa aurinkoa. Sitten kömmimme teltan uumeniin.Yö oli kohtalaisen lämmin mutta palelin koska meillä ei ollut makuualustaa. Heräsimme viideltä nuhaisina ja huonosti nukkuneina. Nousimme ihailemaan auringonnousua ja lämmittelemään aamuaurinkoon. Kaikkialla oli kaunista.
Päivä Caxadaçossa kului makoillen, uiden, snorklaten ja herkkuja syöden. Mukavaa on makoilla mahallaan hiekassa, ihan paikallaan ja tutkia rapujen touhuja. Ensin ne kurkistaa hiekkakolosta. Sitten pitkä odotus. Ja tuijotus. Sitten ne äkkiä kaapivat maanisesti hiekkaa pois reiästä sipsuttaen itsekin samalla ulos ja sisään. Kunnes ne jälleen katoavat reiän uumeniin. 
Alun perin olimme suunnitelleet jatkavamme matkaa vielä eteenpäin mutta epävarmat sääolot ja orastava flunssa saivat meidät palaamaan kotiin.
1 kommentti:
Ollapa virkavapaalla - lähtisin tuota pikaa Brasiliaan ja Kuubaan. Tai siis ensin kiireen vilkkaan Kuubaan ja sieltä sit Brasiliaan ja sit Chileen.
Lähetä kommentti