Paluu São Pedroon

 

Mangot kypsyvät puissa. Yösateet ovat tehneet ilmasta siedettävämmän. Olen oppinut laittamaan kahviin sokeria yhtä paljon kuin kahvia.

Keittiössä ei ole vieläkään pöytää, sen sijaan Timo ja Pablo hakivat supermarketin roskiksista puulaatikoita, jotka toimivat tietokonepöytinä, ruokapöytänä ja laatikoina. Timo rakensi tiilistä ja laudoista meidän huoneeseen hyllyn, joka on hieno. 

Kinna paistoi eräänä iltana vaikuttavan kasan maailman parhaita kasvispihvejä. Niihin tuli muussattuja papuja, raastettua porkkanaa, törkeesti korianteria, pieni pala (suolassa) keitettyä punajuurta, valkosipulia paljon, raastettua raakaa perunaa, vähän tuoretta inkivääriä, suolaa, pippuria, munaa, korppujauhoja ja mausteita, kuten chiliä ja pippuria. Ihanaa vaihtelua liha-papu-riisi-yhdistelmälle. Syötiin sitä vieraiden kanssa takaterassillamme kaislamaton päällä istuskellen. 

Leikkaamme loputonta filmiämme. Koska me emme itse käsikirjoita ja ohjaa, on koko homman tekeminen aika kangertelevaa. "Ohjaajalla" ja "käsikirjoittajalla" ei ole kovinkaan suurta käsitystä siitä, miten hommaa kuuluisi tehdä ja samalla ideat vaihtuvat ja muuttuvat harvase päivä. 

Kysymys on myös kulttuurieroista, kuinka heiluvaa kuvaa pieneen filmipätkään voi laittaa, mikä näyttää kivalta ja mikä ei. Omasta mielestäni holtittomasti heiluva kuva vie huomion koko sanomalta, täällä taas ajatellaan enemmän niin, ettei kuvan laadulla ole niin väliä, kunhan pätkässä on riittävästi sisältöä.

Paluu São Pedroon

Santarémin satamassa odotti pieni vene, siis sellainen moottorilla varustettu soutuveneen näköinen. Tuollako me matkustamme São Pedroon? Kyllä. Pakkasimme veneeseen tavarat ja keinuimme kohti aallokkoa. 

São Pedrossa mielenilmaus jatkui, tällä kertaa paikalla oli valtion ja osavaltion virkamiehiä, joten meidän tehtävämme oli mennä kuvaamaan lisää materialia  yli äyräiden paisuneeseen videopätkään. Kahdeksan tunnin materiaalista on nyt siis tarkoitus tiivistää kymmenen minuutin pätkä.

Päivä täyttyi jo tutuista kylänjohtajien tiukkasanaisista puheenvuoroista. Virkamiehet (ja -nainen) seisoivat taustalla hermostuneina painoa jalalta toiselle vaihdellen.  Vastaukset paikallisten huolille olivat poliitikkomaisia, "Juu-jaa-voi-voi, oikeastaan me emme voi vastata tähän ja tähän, katsotaan mitä voidaan tehdä..." Niinpä mielenosoittajien johtohenkilö uhkasi, että jos konkreettisia lupauksia ja sopimuksia ei synny, on jonkun kolmesta edustajasta jäätävä São Pedroon panttivangiksi.

Mielenosoittajat kuuntelevat virkamiesten puheenvuoroja

Pitkien lisäpuheiden ja väittelyiden perään osapuolet vetäytyivät keskustelemaan. Syntyi lista lupauksia, osapuolten oli määrä jatkaa neuvotteluja seuraavana päivänä Santarémissä ja edustajat lupasivat tulla tiistaina takaisin kylään. Nyt jäädään mielenkiinnolla odottamaan, syntyykö minkäänlaisia konkreettisia sopimuksia metsien käytöstä ja laittomien hakkuiden kontrolloinnista, joilla todella olisi vaikutusta myös käytännössä.

Hämärä tuli yhtäkkiä, olimme kuvanneet putkeen tuntikausia. Salamat välähtelivät taivaanrannassa, joten haastattelija Silvanei ehdotti, että veneilisimme hänen kotikyläänsä odottamaan ilman selkenemistä. Hyvästelimme São Pedron seitsemän aikaan illalla.

Kotimatka

Bom Futuro-kylässä oli pilkkopimeää kun saavuimme rantaan. Kävelimme pienen kylän jonkinlaiseen baariin, nukahdin lepotuoliin hetkessä. Talon rouva tarjoili meille herkullista lihapataa ja sitten hieman yllättäen kuskimme päätti että voimme jatkaa.  Kuu oli noussut, valoa oli riittävästi. 

Vene keinui aallokossa ja pärski ämpäritolkulla vettä syliin. Pilvet olivat ryhmittyneet horisontissa seisovan metsän taakse, ukkonen jyrisi. Meillä ei kuitenkaan ollut huolta, kuu valalisi tietä. Timo nukahteli istuimeensa vaikka Silvanei kääntyi aina välillä puoleemme ja muistutti ettei veneessä saa nukkua tai saattaa lentää laidan yli. 

Aallot senkun kasvoivat, oli jo aika kylmä. Yhtäkkiä olimme mustan pilvimassan alla. Veneen ohjaaminen oli jo vaikeaa, mutta taistelun jälkeen pääsimme rantaan. Alkoi rankkasade. Meillä oli yllämme vain pikkuruiset hellehepenet ja pelastusliivit, ne eivät antaneet paljonkaan suojaa jääkylmältä sateelta ja tuulelta. Rannassa, kuin kaikkeen tähän tottuneena, muut asettuivat (kiroillen) sikiöasentoihin ja vetivät pelastusliivejä ja muovikasseja päälleen sateensuojaksi.  

Me yritimme saada pelastusliiveistä suojaa ja toisistamme lämpöä, mutta tärisimme molemmat märissä vaatteissamme hampaat kolisten. En tiedä kauanko olimme rannassa, ehkä muutaman tunnin verran. Joki oli rauhoittunut ja rankkasade hellittänyt kun jatkoimme matkaa. Viima ja tihkusade tuntui ilkeältä, laiva keinui taas niin, että Timo sanoi epäilevänsä sen menevän ympäri. 

Kesti vielä tunteja ja tunteja ennen kuin saavuimme Santarémin satamaan. Litimärkinä ja umpijäässä istuimme taksiin ja olimme viimein kotona aamulla kello seitsemän. Neljän tunnin venematka São Pedrosta kesti tällä kertaa kaksitoista tuntia. Timo vannoi, ettei enää koskaan astu tällaiseen veneeseen. Itse olen keskittynyt kuuman teen juomiseen, kyllä tästä joskus toivutaan.

"kivaa olla kotona" -terveisin, 

Veera ja vieressä nukkuva Timo