Sairaalalaiva Abarén kyydissä

Itapaiunan igarapéhen hypätään sillalta.

Sataa melkein vaakatasossa ja tuulee. Sataa niin paljon että yleensä vihreä metsä näyttää harmaalta. Pingispallon kokoiset pisarat ropisevat laivan yläkannen kattoon ja huuhtelevat kuivumaan juuri asettamamme pyykit (enää en ehdi nostaa niitä suojaan). Kaksi keltasadetakkista miehistömiestä kuivaa alakannen tulvivaa lattia. Sadepuuskan ja laivamatkan yhdeksännen päivän kunniaksi on aika kirjoittaa vähän blogia.

Itapaiuna.

Itapuãma-kylän rannalla.

Niille, jotka eivät vielä tiedä, olemme järjestön sairaalaiava Abarén mukana kiertämässä joenvarsikyliä. Laivan ideana on tuoda lääkäri- ja terveydenhoitopalveluita sinne, mistä ihmisten on vaikeiden kulkuyhteyksien, rahanpuutteen jne. takia vaikea päästä lääkärille.

Sairaalalaivan kannella odottamassa lääkärin vastaanottoa.

Silloin kun lääkärit ja sairaanhoitajat hoitavat paikallisia potilaita laivassa, me kierrellään kylässä joko kaksin ja yritetään kuvata omaa pientä dokumenttielokuvaa, tai yhdessä laivan pelleryhmän kanssa kuvaten opetusvideota yleishygieniasta laivan odotushuoneessa näytettäväksi. Kolmas tavoitteemme on antaa tälle kasvatusta ja pellentyötä tekevälle ryhmälle video-opetusta, mutta tämä tavoite on onnistunut vain puoliksi. Muut työt, osallistujien huono motivaatio ja työpäivän jälkeinen väsymys on kutistanut workshopit muutamaan kertaan.

Hampiharjausopetusta.

On ollut isoja ja pieniä juttuja

Isoja juttuja:

-Suuri rautakönttälaiva on laahustanut pitkiä matkoja Amazon-joen sivujoki Tapajósia pitkin. Matkaamme pääasiassa joen itäpuolta, joka on Tapajós-joen kansallispuisto.

Laivan nokassa.

Pysähdymme jokivarren pienissä kylissä, joista useimmat on perustettu kumikaudella. Nykyään enää vain harvat työskentelevät kumiviljelmillä, valtaosa elää kalastuksesta ja maan pienimuotoisesta viljelystä (maniokki, maissi jne) ja tasapainottelevat luonnonolojen vaihdellessa (tulvat talvella ja kuivuus kesällä). Maisemista ei tule mieleen muuta kuin imeliä adjektiiveja ja kuluneita superlatiiveja. On todella kaunista.

Jokimaisema.

Tauko barra do maguarissa.

Pienempiä juttuja:

-Pieniä ovat kylät joissa olemme vierailleet (Escrivão, Camarão, Pinhel, Cametá, Andurú, Itapuãma, Jutuarana, Paraíso, Itapaiuna, Prainha I ja II, Taquara, Pini, Tauari, Chibé, Bragança, Marituba, Marai ja Nazaré ovat nyt takanapäin. Nyt olemme pysähtyneet Piquiatuban kylään, edessä on vielä Pedreira, Jaguarari, Acaratinga, Jamaraquá, Maguari ja São Domingos).

Iza Correia dos Santos, Maria Farias ja Nair Correia Maraín kylässä.

Näissä pienissä kylissä ihmiset ovat ystävällisesti auttaneet meitä dokumentin teossa, joku on kertonut kalastuksesta, toinen naisten elämästä, kolmas pellon raivaamisesta, neljäs kaksi tuntia kestävästä laivamatkasta kouluun (tämä poika siis käyttää arkipäivästään neljä tuntia koulumatkoihin!), viides on vastannut ohi kysymyksen ja kertonut monisanaisesti jotakin vielä mielenkiintoisempaa kuin mitä olemme osanneet kysyä.

Satutuokio.

Tällä hetkellä noin viidentoistaminuutin dokumenttipätkään on kuvattu kahdeksan tuntia materiaalia. Usko koko hommaan menee aina välillä, ainakin silloin kun olen huomaamattanki kolistellut mikrofonia niin, että haastattelu jää kolistelun taustalle, tai silloin kun olemme unohtaneet painaa "on" nappia kuvauksen aikana ja hyvä haastattelu on haihtunut taivaan tuuliin.

Raudenor de Souza Brás perkaa kalaa Pinín kylässä.

Tulvametsä.

Pienimmässä kylässä missä kävimme asuu yksi perhe (muistaakseni kahdeksan ihmistä), suurimmassa yli sata. Melkein kaikissa kylissä on jalkapallokenttä, pieni kirkko, ranta, kylmävetinen igarapé (=makeavetinen pikkujoki/uimapaikka), pieniä palmunoksakattoisia puutaloja ja paahtavan kuuma. Joillakuilla on tiilistä rakennetut talot. Kaikissa kylissä kalastetaan, joissakin on myös lehmiä. Kanoja ja koiria on kaikkialla. Kaikki kylät vaikuttavat vähän samanlaisilta mutta sitten kuitenkin vähän erilaisilta.

Vielä yksi kuva Itapaiunan igarapélta.

Maria Isabel dos Santos, Gabriel dos Santos ja Rosalina Santos da Silva kotonaan Paraíson kylässä.

-Hyvin pieni (joskin lääkäreiden mukaan tavallista suurempi) oli myös bicho de pé, pieni ötökkä, joka jossakin joessa uidessani tai metsässä rämpiessäni tunkeutui pienestä haavasta jalkani ihon alle ja jonka kaksi lääkäriä ja yksi sairaanhoitaja puuduttamalla ja yhteisellä kaivamisprojektilla lopulta saivat ulos. Yleinen ongelma alueella, erittäin epämukava kokemus kaikenkaikkiaan. Nyt joudun hillitsemään itseni ja kuumuudesta huolimatta olla uimatta joen, ah niin vilvoittavassa vedessä.

Sateenkaarimaisema ja Veera cupuaçu-hedelmien kimpussa.


Abaré

Laivassa työskentelee lääkärieden tai lääkäriharjottelijoiden, sairaanhoitajien, hammaslääkärin, apteekkarin ja terveyskasvatuksesta ja muutenvaan hauskuutuksesta vastaavan pelleryhmän lisäksi laivan henkilökunta, en muista kuinka monta miehistön jäsentä ja kolme kokkia. Ruokaa riittää paljon, koko ajan, viisi kertaa päivässä.

Workshop.

Yläkansi. Katetulla yläkannella nukutaan riippumatoissa. Jos ei tuuli, niin sitten viereiset riippumattopötköt tönivät ja keinuttivat. Mutta kaikkeen tottuu, vielä enemmän, joistakin asioista oppii pitämään. Heräämme auringonnousuun, mikäli laiva oli liikkunut pimeän aikaan, avautuu silmien edessä uusi maisema: pieni joenvarsikylä, metsäinen ranta, joessa kelluva kirkkaanvihreä ruoholautta, nousevia ja laskeutuvia lintuparvia, hiekkarantoja, kaislikkorantoja, kalastajia kanooteissa, joesta nousevia puunoksia, tuuheita, joelta päin katsottuna jyrkkiä kukkuloita, veden valtaan joutuneita laitumia, punaisena hehkuva tai pilvien takaa paahdetta puhkuva kirkas aurinko.

Rannalla jalkapalloa ja koulussa dominoa.

Toiseksi ylin kansi. Toiseksi ylimmällä kannella on ohjaamo, keittiö, pieni ruokasali, ulkoterassi ja joitakin hyttejä.

Toiseksi alimmassa kerroksessa on sisäänkäynti, odotushuone ja lääkäriasema vastaanottohuoneineen ja laboratorioineen. Abarén pysähtyessä kylään takakannelle (joka toimii samalla lääkäriaseman sisääntuloaulana) levitetään matto, jonka päälle asettuu joukko lapsia piirtämään tai kuuntelemaan kun pelleryhmä soittaa ja esittää miten peseydytään: "hangataan saippuaa näin ja näin ja sitten pestään päästä varpaisiin asti näin ja näin (peseytymis-rap hyvin vapaasti käännettynä). Seuraavaksi esitetään kuinka hampaat kuuluu pestä: kolme kertaa päivässä(!), pitää käyttää myös hammaslankaa, mutta ei liian kovaa. Vauvan ikeniä ei saa pestä saippualla, hammastahnalla eikä suolalla (voi mitä kaikkea olenkaan oppinut). Samalla lääkärit ottavat vastaan potilaita sisällä laivassa.

Sandaalikokoelma Abarén sisääntulon edessä.

Alueen suurimpia terveyshaasteita ovat terveydenhoitajien ja lääkärien mukaan perushygienia, kuten likainen juomavesi ja sen aiheuttamat erilaiset sairaudet, hammaslääkärin näkökulmasta holtiton sokerinkäyttö.

Kellarikerroksessa on vielä lisää hyttejä sekä kovaääniset moottorit (joista kahdeksan hajosi heti matkan alussa laivan juuttuessa Santarémin sataman matalaan veteen, ongelma korjattiin sittemmin).

Timo hyppää Itapaiunan igarapéhen.