Vaaleanpunainen tupa ja limaetanoita

Asustamme kylän ”keskustan” tuntumassa, kukkulan rinteellä vaaleanpunaisessa talossa. Keskustasta pitää kavuta jyrkkä, kiemurteleva kuja ylös. Matkalla on vieri vieressä paikallisten taloja; värikkäitä ja pieniä koteja. Talojen edessä tapaa jo tutuksi tulleet kasvot: kaksi mummoa istumassa aidan reunalla vierellään jo ikivanha koira. Joitakin auringon ruskettamia miehiä näkyy seisoskelemassa tien poskessa. Lisäksi kujalla vilistää koko joukko erilaisia eläimiä (kaikilla paikallisilla näyttää olevan ainakin yksi koira, lisäksi kyläläisten omistamat koirat ovat aikaansaaneet kokonaisen armeijan jälkeläisiä, irtolaiskoiria joita juoksentelee kaduilla tuon tuosta). Kotieläinten lisäksi mäellä on satten jälkeen kasapäin lyllertäviä suuria limaetanoita (siis todella suuria).Yrittävät kuulemma myrkyttää niitä pois. Puiden ja kukkien lomassa saattaa nähdä muun muassa kolibrin pörisemässä. Vehreän kotimäkemme kupeessa asuvat ihmiset puunaavat pihapiiriään ja kukoistavia puutarhojaan jatkuvasti.


Kotimme on (majoitusominaisuutensa lisäksi) Wellingtonin, surffaripojan koti. Hän itse tosin asuu tyttöystävänsä kanssa suuressa teltassa talon takapihalla. He ansaitsevat rahaa vuokraamalla huoneita turisteille. Loput perheestä eli kumaraselkäinen ja ryppyinen mamma asuu varsin ahtaasti pienessä sivuhuoneessa talon kyljessä.

Meillä on pesä tälläisessä pihamökkerössä. Kultaiset hiekkasaviseinät, mukava parisänky ja oma vessa. Niin ja tärkein; voimaa uhkuva leijona maalattuna seinälle.


Anna ja Taneli asuu päärakennuksessa. Siellä ovat myös hengailutilat eli keittiö ja veranta riippumattoineen. Takapihalla pulputtaa puro, jonka kylmässä vedessä on varpaita kutittelevista pikkuravuista huolimatta hyvä käydä uikkimassa kuumina päivinä. Muutenkin ylhäällä metsän keskellä on mukavasti viileämpi, kuin alhaalla kylällä tai rannalla.